Job 4
1 Därefter tog Elifas från Teman till orda och sade:
Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,
2 Misstycker du, om man dristar tala till dig? Vem kan hålla tillbaka sina ord?
Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?
3 Se, många har du visat till rätta, och maktlösa händer har du stärkt;
Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.
4 dina ord hava upprättat den som stapplade, och åt vacklande knän har du givit kraft.
Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.
5 Men nu, då det gäller dig själv, bliver du otålig, när det är dig det drabbar, förskräckes du.
Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.
6 Skulle då icke din gudsfruktan vara din tillförsikt och dina vägars ostrafflighet ditt hopp?
Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?
7 Tänk efter: när hände det att en oskyldig fick förgås? och var skedde det att de redliga måste gå under?
Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?
8 Nej, så har jag sett det gå, att de som plöja fördärv och de som utså olycka, de skörda och sådant;
Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.
9 för Guds andedräkt förgås de och för en fnysning av hans näsa försvinna de.
He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.
10 Ja, lejonets skri och rytarens röst måste tystna, och unglejonens tänder brytas ut;
Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.
11 Det gamla lejonet förgås, ty det finner intet rov, och lejoninnans ungar bliva förströdda.
Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.
12 Men till mig smög sakta ett ord, mitt öra förnam det likasom en viskning,
Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.
13 När tankarna svävade om vid nattens syner och sömnen föll tung på människorna,
Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,
14 då kom en förskräckelse och bävan över mig, med rysning fyllde den alla ben i min kropp.
Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;
15 En vindpust for fram över mitt ansikte, därvid reste sig håren på min kropp.
Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.
16 Och något trädde inför mina ögon, en skepnad vars form jag icke skönjde; och jag hörde en susning och en röst:
Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:
17 »Kan då en människa hava rätt mot Gud eller en man vara ren inför sin skapare?
Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?
18 Se, ej ens på sina tjänare kan han förlita sig, jämväl sina änglar måste han tillvita fel;
Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:
19 huru mycket mer då dem som bo i hyddor av ler, dem som hava sin grundval i stoftet! De krossas sönder så lätt som mal;
Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?
20 när morgon har bytts till afton, ligga de slagna; innan man aktar därpå, hava de förgåtts för alltid.
Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.
21 Ja, deras hyddas fäste ryckes bort för dem, oförtänkt måste de dö.»
Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.
