Job 3
1 Därefter upplät Job sin mun och förbannade sin födelsedag;
Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
2 Job tog till orda och sade:
Ja Job vastasi ja sanoi:
3 Må den dag utplånas, på vilken jag föddes, och den natt som sade: »Ett gossebarn är avlat.»
Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
4 Må den dagen vändas i mörker, må Gud i höjden ej fråga efter den och intet dagsljus lysa däröver.
Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
5 Mörkret och dödsskuggan börde den åter, molnen lägre sig över den; förskräcke den allt som kan förmörka en dag.
Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
6 Den natten må gripas av tjockaste mörker; ej må den få fröjda sig bland årets dagar, intet rum må den finna inom månadernas krets.
Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
7 Ja, ofruktsam blive den natten, aldrig höje sig jubel under den.
Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
8 Må den förbannas av dem som besvärja dagar, av dem som förmå mana upp Leviatan.
Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
9 Må dess grynings stjärnor förmörkas, efter ljus må den bida, utan att det kommer, morgonrodnadens ögonbryn må den aldrig få se;
Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
10 eftersom den ej tillslöt dörrarna till min moders liv, ej lät olyckan förbliva dold för mina ögon.
Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
11 Varför fick jag ej dö strax i modersskötet, förgås vid det jag kom ut ur min moders liv?
Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
12 Varför funnos knän mig till mötes, och varför bröst, där jag fick di?
Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
13 Hade så icke skett, låge jag nu i ro, jag finge då sova, jag njöte då min vila,
Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
14 vid sidan av konungar och rådsherrar i landet, män som byggde sig palatslika gravar,
Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
15 ja, vid sidan av furstar som voro rika på guld och hade sina hus uppfyllda av silver;
Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
16 eller vore jag icke till, lik ett nedgrävt foster, lik ett barn som aldrig fick se ljuset.
Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
17 Där hava ju de ogudaktiga upphört att rasa, där få de uttröttade komma till vila;
Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
18 där hava alla fångar fått ro, de höra där ingen pådrivares röst.
Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
19 Små och stora äro där varandra lika, trälen har där blivit fri ifrån sin herre.
Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
20 Varför skulle den olycklige skåda ljuset? Ja, varför gives liv åt dem som plågas så bittert,
Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
21 åt dem som vänta efter döden, utan att den kommer, och spana därefter mer än efter någon skatt,
Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
22 åt dem som skulle glädjas -- ja, intill jubel -- och fröjda sig, allenast de funne sin grav;
Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
23 varför åt en man vilkens väg är höljd i mörker, åt en man så kringstängd av Gud?
Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
24 Suckan har ju blivit mitt dagliga bröd, och såsom vatten strömma mina klagorop.
Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
25 ty det som ingav mig förskräckelse, det drabbar mig nu, och vad jag fruktade för, det kommer över mig.
Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
26 Jag får ingen rast, ingen ro, ingen vila; ångest kommer över mig.
Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
