Jov 7
1 Nije li èovjek na vojsci na zemlji? a dani njegovi nijesu li kao dani nadnièarski?
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Kao što sluga uzdiše za sjenom i kao što nadnièar èeka da svrši,
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Tako su meni dati u našljedstvo mjeseci zaludni i noæi muène odreðene mi.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Kad legnem, govorim: kad æu ustati? i kad æe proæi noæ? i sitim se prevræuæi se do svanuæa.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Tijelo je moje obuèeno u crve i u grude zemljane, koža moja puca i rašèinja se.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Dani moji brži biše od èunka, i proðoše bez nadanja.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Opomeni se da je moj život vjetar, da oko moje neæe više vidjeti dobra,
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Niti æe me vidjeti oko koje me je viðalo; i tvoje oèi kad pogledaju na me, mene neæe biti.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 Neæe se više vratiti kuæi svojoj, niti æe ga više poznati mjesto njegovo.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Zato ja neæu braniti ustima svojim, govoriæu u tuzi duha svojega, naricati u jadu duše svoje.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 Eda li sam more ili kit, te si namjestio stražu oko mene?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Kad reèem: potješiæe me odar moj, postelja æe mi moja oblakšati tužnjavu,
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Tada me strašiš snima i prepadaš me utvarama,
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Te duša moja voli biti udavljena, voli smrt nego kosti moje.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Dodijalo mi je; neæu dovijeka živjeti; proði me se; jer su dani moji taština.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 Šta je èovjek da ga mnogo cijeniš i da mariš za nj?
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 Da ga pohodiš svako jutro, i svaki èas kušaš ga?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 Kad æeš se odvratiti od mene i pustiti me da progutam pljuvanku svoju?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Zgriješio sam; šta æu ti èiniti, o èuvaru ljudski? zašto si me metnuo sebi za biljegu, te sam sebi na tegobu?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 Zašto mi ne oprostiš grijeh moj i ne ukloniš moje bezakonje? jer æu sad leæi u prah, i kad me potražiš, mene neæe biti.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
