Psalmien 95

1 Tulkaa, kohottakaamme ilohuuto Herralle, riemuhuuto pelastuksemme kalliolle.

Kom, lat oss fegnast for Herren, lat oss ropa av frygd for vårt frelse-berg!

2 Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen, veisatkaamme hänelle riemuvirsiä.

Lat oss stiga fram for hans åsyn med lovsong, lat oss syngja vår fagnad for honom i salmar!

3 Sillä Herra on suuri Jumala, suuri kuningas yli kaikkien jumalien.

For ein stor Gud er Herren og ein stor konge yver alle gudar,

4 Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä, ja hänen ovat vuorten kukkulat.

han som i si hand hev det djupaste av jordi, og som eig topparne av fjelli.

5 Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt, ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet.

Han eig havet, for han hev skapt det, og turrlendet hev hans hender laga.

6 Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen.

Kom, lat oss falla ned og bøygja oss, lat oss bøygja kne for Herren, vår skapar!

7 Sillä hän on meidän Jumalamme, ja me olemme kansa, jota hän paimentaa, lauma, jota hänen kätensä kaitsee. Jospa te tänä päivänä kuulisitte hänen äänensä:

For han er vår Gud, og me er det folk han føder, og den hjord som handi hans leider. Å, vilde de høyra på hans røyst i dag!

8 "Älkää paaduttako sydäntänne, niinkuin Meribassa, niinkuin Massan päivänä erämaassa,

Forherd ikkje dykkar hjarta som ved Meriba, som på Massa-dagen i øydemarki,

9 jossa teidän isänne minua kiusasivat, jossa he koettelivat minua, vaikka olivat nähneet minun tekoni.

der federne dykkar freista meg! Dei prøvde meg, endå dei hadde set mi gjerning.

10 Neljäkymmentä vuotta minä olin kyllästynyt siihen sukuun ja sanoin: 'He ovat kansa, jonka sydän on eksynyt, eivätkä he tahdo tietää minun teistäni'.

I fyrti år var eg leid av den ætti, og eg sagde: «Dei er eit folk med villfarande hjarta, og dei kjenner ikkje vegarne mine.»

11 Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'."

So svor eg i min vreide: «Sanneleg, dei skal ikkje koma inn til mi kvila.»