Jobin 6
1 Job vastasi ja sanoi:
Job svarade, och sade:
2 "Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
När man voge min jämmer, och lade allt mitt lidande på ena våg,
3 Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
Så skulle det vara svårare, än sanden i hafvet; derföre är förgäfves hvad jag säger.
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
Förty dens Allsmägtigas pilar stå i mig, hvilkens grymhet utsuper allan min anda; och Guds förskräckelse äro ställd uppå mig.
5 Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
Icke ropar vildåsnen, när han hafver gräs; ej heller oxen, då han hafver foder.
6 Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
Kan man ock äta det som osaltadt är? Eller månn någor vilja smaka det hvita om äggeblomman?
7 Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
Der min själ tillförene vämjade vid, det är nu min mat för värks skull.
8 Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
O! att min bön måtte ske, och Gud gåfve mig det jag förhoppas;
9 Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
Att Gud toge till att sönderslå mig, och låte sina hand sönderkrossa mig;
10 Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
Så hade jag ändå tröst, och ville bedja i minom sjukdom, att han icke skonade mig; jag hafver dock icke nekat dens Heligas tal.
11 Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
Hvad är min kraft, att jag skulle kunna härda ut? Och hvad är min ändalykt, att min själ skulle vara tålig?
12 Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
Min kraft är dock icke af sten, ej är heller mitt kött af koppar.
13 Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
Hafver jag dock ingenstäds hjelp; och ingen ting vill gå fram med mig.
14 Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
Den der icke bevisar sinom nästa barmhertighet, han öfvergifver dens Allsmägtigas fruktan.
15 Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
Mine bröder gå förakteliga framom mig, såsom en bäck; såsom en ström framom flyter.
16 Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
Dock de som rädas för rimfrostet, öfver dem varder fallandes snö.
17 auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
Den tid hetten tvingar dem, skola de försmäkta; och när det hett blifver, skola de förgås utaf sitt rum.
18 Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
Deras väg går afsides bort; de vandra der intet vägadt är, och förgås.
19 Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
De se uppå Thema vägar; på rika Arabiens stigar akta de.
20 he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
Men de skola komma på skam, då det är aldrasäkrast; och skola skämma sig, då de deruppå komne äro.
21 Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
Ty I ären nu komne till mig; och medan I sen jämmer, frukten I eder.
22 Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
Hafver jag ock sagt: Bärer hit, och skänker mig af edro förmågo?
23 pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?
Och hjelper mig utu fiendans hand? Och förlosser mig utu tyranners händer?
24 Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
Lärer mig, jag vill tiga; och det jag icke vet, det underviser mig.
25 Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
Hvi straffen I rättfärdigt tal? Hvilken är ibland eder, som det straffa kan?
26 Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
I sätten samman ord, allenast till att straffa, och gören med ordom ett förtvifladt mod.
27 Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
I öfverfallen en fattigan faderlösan, och rycken edar nästa upp med rötter.
28 Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
Dock, medan I hafven begynt, ser uppå mig, om jag varder beslagen med någon lögn för eder.
29 Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
Svarer hvad som rätt är; min svar skola väl blifva rätt.
30 Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"
Hvad gäller, min tunga hafver icke orätt, och min mun föregifver icke ondt.
