Jobin 14
1 "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
Man born of a woman is short of days, and sated with harrowing trouble.
2 kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.
Like a flower he cometh forth, and is cut down: and he fleeth like a shadow, and remaineth not.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
And yet on such a one dost thou open thy eyes, and me thou bringest into judgment with thee?
4 Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
Who can make a clean thing out of an unclean? not one [thing].
5 Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.
Seeing that his days are determined, the number of his months are [fixed] with thee, that thou hast set his bounds which he cannot pass:
6 Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.
Turn thyself from him that he may recover from his pain, and be able to enjoy like a hired laborer his day.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.
For there is hope for the tree: if it be cut down, it may still sprout again, while its young shoot will not cease.
8 Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,
If even its root become old in the earth, and its stock die in the dust:
9 niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.
Yet through the scent of water will it flourish [again], and produce boughs as though It were newly planted.
10 Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?
But man dieth, and lieth powerless: yea, the son of earth departeth—and where is he?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;
The waters run off from the sea, and the river faileth and drieth up:
12 niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.
So doth man lie down, and riseth not: till the heavens be no more, they will not awake, and will not be roused out of their sleep.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! (Sheol h7585)
Oh who would grant that thou mightest hide me in the nether world, that thou mightest conceal me, until thy wrath be appeased, that thou mightest set for me a fixed time, and remember me then! (Sheol h7585)
14 Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
Or, when a man dieth, will he live again? all the days of my time of service would I then wait, till [the hour of] my release were come.
15 Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
Do thou call, and I will truly answer thee: have a desire for the work of thy hands.
16 Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;
Yet now thou numberest my steps: and thou waitest not with [the punishment of] my sin.
17 rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.
Sealed up in a bag is my transgression, and thou yet addest to my iniquity.
18 Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,
But truly a falling mountain will crumble, and [even] a rock is moved out of its place.
19 vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.
The water weareth out stones; thou sweepest away their fragments [like] the dust of the earth: and so thou destroyest the hope of man.
20 Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.
Thou assailest him with might without ceasing, till he passeth away: thou changest his countenance, and sendest him off.
21 Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.
His children acquire honor, but he knoweth it not: and they are esteemed little, but he perceiveth nothing of them.
22 Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."
But his body. on him, feeleth pain, and his soul will mourn for him.
