Psalmien 78
1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.
En undervisning Assaphs. Hör, mitt folk, min lag; böjer edor öron till mins muns tal.
2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,
Jag vill öppna min mun till ordspråk, och vill förtälja gamla hemligheter;
3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,
De vi hört hafve och vetom, och våra fäder oss förtäljt hafva;
4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.
Att vi det icke fördölja skulle deras barnom, som efter komma skulle; utan förkunna Herrans lof, och hans magt och under, som han gjort hafver.
5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,
Han upprättade ett vittnesbörd i Jacob, och gaf en lag i Israel, den han våra fäder böd, till att lära deras barn;
6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;
På det att efterkommanderna måtte det lära, och de barn, som ännu skulle födde varda; då de uppkommo, att de ock förkunnade det sinom barnom;
7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,
Att de skulle sätta sitt hopp till Gud, och icke förgäta Guds verk, och hålla hans bud;
8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;
Och icke varda, såsom deras fäder, en affällig och ohörsam art; hvilkom deras hjerta icke fast var, och deras ande höll sig icke troliga till Gud;
9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.
Såsom Ephraims barn, som väpnade voro och förde bågan, föllo af i stridstidenom.
10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.
De höllo icke Guds förbund, och ville icke vandra i hans lag;
11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.
Och förgåto hans verk, och hans under, som han dem bevist hade.
12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.
För deras fäder gjorde han under, i Egypti land, på den markene Zoan.
13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.
Han åtskiljde hafvet, och lät dem gå derigenom, och satte vattnet såsom en mur.
14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
Han ledde dem om dagen med en molnsky, och om nattena med en klar eld.
15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.
Han lät bergsklippona remna i öknene, och gaf dem dricka vatten tillfyllest;
16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.
Och lät bäcker flyta utu bergsklippone, att de flöto derut, såsom vattuströmmar.
17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.
Likväl syndade de ännu emot honom, och förtörnade den Högsta i öknene;
18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.
Och försökte Gud, i deras hjerta, att de spis beddes till deras själar;
19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?
Och talade emot Gud, och sade: Ja, skulle väl Gud kunna bereda ett bord i öknene?
20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?
Si, han hafver väl slagit bergsklippona, att vatten utflöt, och bäcker sig utgåfvo; men huru kan han gifva bröd, och skaffa sino folke kött?
21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,
Då nu Herren det hörde, vardt han upptänd; och eld gick upp i Jacob, och vrede kom öfver Israel;
22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.
Att de icke trodde uppå Gud, och hoppades icke uppå hans hjelp.
23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,
Och han böd skyarna ofvantill, och upplät himmelens dörrar;
24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.
Och lät regna Man till dem till mats, och gaf dem himmelsbröd.
25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.
De åto änglabröd; han sände dem mat tillfyllest.
26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,
Han lät blåsa östanväder under himmelen, och genom sina starkhet upprörde sunnanväder;
27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,
Och lät kött regna uppå dem såsom stoft, och foglar såsom sanden i hafvet;
28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.
Och lät dem falla i deras lägre, allestäds der de bodde.
29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,
Då åto de, och vordo för mätte; han lät dem släcka sin lusta.
30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,
Då de ännu sin lusta icke släckt hade, och de ännu åto deraf,
31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.
Så kom Guds vrede öfver dem; och drap de yppersta ibland dem, och nederslog de bästa i Israel.
32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.
Men öfver allt detta syndade de ännu mer, och trodde intet uppå hans under.
33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.
Derföre lät han dem dö bort, så att de intet fingo, och måste i deras lifsdagar plågade varda.
34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,
När han drap dem, sökte de honom, och vände sig bittida till Gud;
35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.
Och tänkte, att Gud är deras tröst, och Gud den Högste deras förlösare;
36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.
Och skrymtade för honom med deras mun, och lögo för honom med deras tungo.
37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.
Men deras hjerta var icke fast intill honom, och höllo sig icke troliga intill hans förbund.
38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.
Men han var barmhertig, och förlät missgerningarna, och förgjorde dem icke; och afvände ofta sina vrede, och lät icke alla sina vrede gå.
39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.
Ty han tänkte att de äro kött; ett väder, som bortfar, och kommer intet igen.
40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?
De förtörnade honom ganska ofta i öknene, och bekymrade honom i ödemarkene.
41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.
De försökte Gud framgent, och rette den Heliga i Israel.
42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:
De tänkte intet uppå hans hand, den dagen då han förlöste dem ifrå fienderna;
43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,
Såsom han sina tecken gjort hade uti Egypten, och sina under i det landet Zoan.
44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:
Då han deras vatten i blod vände; så att de af deras bäcker icke dricka kunde.
45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;
Då han ohyro ibland dem sände, som dem åto, och paddor, som dem förderfvade;
46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;
Och gaf deras frukt gräsmatkom, och deras säd gräshoppom.
47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;
Då han deras vinträ med hagel förderfvade, och deras mulbärsträ med stort hagel.
48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;
Då han deras boskap slog med hagel, och deras hjordar med ljungande.
49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;
Då han i sina grymma vrede sände ibland dem onda änglar, och lät dem härja och förderfva, och skada göra.
50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;
Då han lät sina vrede gå, och icke skonade deras själom för dödenom, och lät deras boskap dö af pestilentie.
51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,
Då han i Egypten allt förstfödt slog, de första arfvingar i Hams hyddom;
52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,
Och lät sitt folk utdraga såsom får, och förde dem såsom en hjord i öknene.
53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.
Och han ledde dem säkra, så att de intet fruktade sig; men deras fiendar öfvertäckte hafvet;
54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.
Och lät dem komma i sina helga gränsor, till detta berg, hvilket hans högra hand förvärfvat hafver;
55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.
Och fördref för dem folk, och lät dem utskifta arfvet, och lät Israels slägter bo i deras hyddom.
56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.
Men de försökte och förtörnade Gud, den Högsta, och höllo intet hans vittnesbörd;
57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.
Och föllo tillbaka, och föraktade all ting, såsom deras fäder; och höllo intet, såsom en lös båge;
58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.
Och förtörnade honom med sina höjder, och rette honom med sina afgudar;
59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,
Och då Gud det hörde, vardt han upptänd, och förkastade Israel svårliga;
60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,
Så att han lät fara sina boning i Silo, den hyddo, der han ibland menniskor bodde;
61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.
Och gaf deras magt uti fängelse, och deras härlighet uti fiendans händer;
62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.
Och öfvergaf sitt folk för svärd, och var upptänd emot sitt arf.
63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.
Deras unga män förtärde elden, och deras jungfrur måste ogifta blifva.
64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,
Deras Prester föllo genom svärd, och inga enkor voro, de der gråta skulle.
65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,
Och Herren vaknade upp, såsom en sofvande, och såsom en stark glad är, den ifrå vin kommer;
66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,
Och slog sina fiendar baktill, och hängde en evig skam uppå dem;
67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.
Och förkastade Josephs hyddo, och utvalde icke Ephraims slägte;
68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,
Utan utvalde Juda slägte, det berget Zion, som han älskade;
69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,
Och byggde sin helgedom högt, såsom ett land det evinnerliga fast stå skall;
70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.
Och utvalde sin tjenare David, och tog honom utu fårahusen.
71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.
Ifrå de däggande får hemtade han honom, att han hans folk Jacob föda skulle, och hans arf Israel.
72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.
Och han födde dem också med all trohet, och regerade dem med all flit.
