Psalmien 78

1 Asaphin opetus. Kuule, kansani, minun lakini: kallistakaat korvanne minun suuni sanoihin.

Ein song til lærdom av Asaf. Lyd, mitt folk, på læra mi, legg øyra til det munnen min talar!

2 Minä avaan suuni sananlaskuun, ja vanhat tapaukset mainitsen,

Eg vil opna min munn med fyndord, eg vil lata gåtor frå gamall tid strøyma ut.

3 Jotka me kuulleet olemme ja tiedämme, ja meidän isämme meille jutelleet ovat,

Det me hev høyrt og veit, og det våre feder hev fortalt oss,

4 Ettemme sitä salaisi heidän lapsiltansa, jälkeentulevaiselta sukukunnalta, julistain Herran kiitoksia, ja hänen voimaansa ja ihmeitänsä, jotka hän on tehnyt.

det vil me ikkje dylja for deira born, men fortelja Herrens pris for den komande ætti, og hans styrke og hans under, som han hev gjort.

5 Hän sääsi todistuksen Jakobissa, ja antoi lain Israelissa, jonka hän käski meidän isäimme opettaa lapsillensa,

Han hev sett upp eit vitnemål i Jakob, og ei lov hev han lagt i Israel, som han baud våre feder, til å kunngjera deim for borni,

6 Että vastatulevaiset oppisivat, ja lapset, jotka vielä syntyvät: kuin he kasvavat, että hekin myös ilmoittaisivat lapsillensa;

so den komande ætti, dei born som skulde verta fødde, kunde kjenna deim, at dei kunde koma fram og fortelja um deim til sine born,

7 Että he panisivat toivonsa Jumalaan ja ei unohtaisi Jumalan tekoja, vaan pitäisivät hänen käskynsä,

og setja si von til Gud, og ikkje gløyma Guds verk, men taka vare på hans bodord,

8 Ja ei olisi niinkuin heidän isänsä, vastahakoinen ja kankia suku, joka ei vahvistanut sydäntänsä, ja heidän henkensä ei riippunut uskollisesti Jumalassa;

og ikkje vera som deira feder, ei tver og tråssug ætt, ei ætt som ikkje gjorde sitt hjarta fast, og som i si ånd ikkje var trufast mot Gud.

9 Niinkuin Ephraimin lapset, sota-aseilla varustetut joutsimiehet, pakenivat sodan ajalla.

Efraims born, dei væpna bogeskyttarar, dei snudde på stridsdagen.

10 Ei he pitäneet Jumalan liittoa, ja ei vaeltaneet hänen laissansa.

Dei heldt ikkje Guds pakt og vilde ikkje ferdast i hans lov.

11 Ja he unohtivat hänen tekonsa ja ihmeensä, jotka hän heille osottanut oli.

Og dei gløymde hans storverk og hans under som han hadde synt deim.

12 Heidän isäinsä edessä teki hän ihmeitä, Egyptin maassa, Zoanin kedolla.

For deira feder hadde han gjort under i Egyptarlandet på Soans mark.

13 Hän halkasi meren ja vei heitä sen lävitse, ja asetti vedet niinkuin roukkion.

Han kløyvde havet og let deim ganga igjenom, og let vatnet standa som ein haug.

14 Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.

Og han leidde deim med skyi um dagen, og heile natti ved elds ljos.

15 Hän halkasi kalliot korvessa, ja juotti heitä vedellä yltäkyllä.

Han kløyvde berg i øydemarki og let deim drikka som av store vatsdjup.

16 Ja hän laski ojat vuotamaan kalliosta, niin että vedet siitä vuosivat niinkuin virrat.

Og han let bekkjer koma or fjellet og fekk vatn til å renna ned som elvar.

17 Ja vielä he sittenkin syntiä tekivät häntä vastaan, ja vihoittivat korkeimman korvessa.

Men dei heldt endå på og synda imot honom, og var tråssuge mot den Høgste i øydemarki.

18 He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, anoen ruokaa sielullensa.

Og dei freista Gud i sitt hjarta, so dei kravde mat for si lyst.

19 He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: voineeko Jumala valmistaa pöydän korvessa?

Og dei tala imot Gud, dei sagde: «Kann vel Gud duka bord i øydemarki?

20 Katso, kyllä tosin hän kallioon löi, ja vedet vuosivat, ja ojat juoksivat; mutta voineeko hän myös leipää antaa, eli kansallensa lihaa toimittaa?

Sjå, han slo i berg, so vatn rann ut, og bekkjer fløymde. Tru han og kann gjeva brød, eller koma med kjøt til sitt folk?»

21 Kuin Herra sen kuuli, vihastui hän: ja tuli sytytettiin Jakobissa, ja julmuus tuli Israelin päälle,

Difor, då Herren høyrde det, vart han harm, og eld loga upp mot Jakob, og vreide reiste seg mot Israel;

22 Ettei he uskoneet Jumalan päälle, ja ei uskaltaneet hänen apuunsa.

for dei trudde ikkje på Gud og leit ikkje på hans frelsa.

23 Ja hän käski pilviä ylhäältä, ja avasi taivaan ovet,

Og han gav skyerne ovantil, og himmelportarne let han upp.

24 Ja antoi sataa heille mannaa syödäksensä, ja antoi heille taivaan leipää.

Og han let manna regna yver deim til føda, og himmelkorn gav han deim.

25 He söivät väkeväin leipää: hän lähetti heille kyllä ruokaa ravinnoksi.

Englebrød fekk menneskje eta, nista sende han deim til mette.

26 Hän antoi itätuulen puhaltaa taivaan alla, ja väkevyydellänsä kehoitti hän etelätuulen,

Han let austanvinden fara ut i himmelen, og han førde sunnanvinden fram ved si magt.

27 Ja antoi sataa, niinkuin tomua, lihaa heille, ja lintuja niinkuin santaa meressä,

Og han let kjøt regna yver deim som dust, og fljugande fuglar som havsens sand,

28 Ja salli langeta keskelle heidän leiriänsä, joka paikassa kuin he asuivat.

og han let deim falla ned midt i deira læger, kringum deira bustader.

29 Niin he söivät ja yltäkyllä ravittiin: ja hän antoi heille heidän himonsa,

Og dei åt og vart ovleg mette, og det dei hadde hug på, let han deim få.

30 Kuin ei he vielä lakanneet himoitsemasta, ja ruoka oli vielä heidän suussansa,

Dei var ikkje komne burt frå si lyst, endå hadde dei maten i munnen,

31 Tuli Jumalan viha heidän päällensä, ja tappoi jaloimmat heidän seastansa, ja parahimmat Israelissa hän maahan löi.

då steig Guds vreide upp imot deim, og han drap deira sterke menner hjå deim, og Israels ungdomar slo han ned.

32 Mutta vielä sittenkin kaikissa näissä he syntiä tekivät ja ei uskoneet hänen ihmeitänsä.

Med alt dette synda dei endå, og dei trudde ikkje på hans under.

33 Sentähden lopetti hän heidän päivänsä turhuudessa, ja heidän vuotensa kiiruhtain.

Og han let deira dagar kverva i fåfengd, og deira år i rædsla.

34 Kuin hän heitä tappoi, etsivät he häntä: ja he palasivat ja tulivat varhain Jumalan tykö,

Når han slo deim ned, då spurde dei etter honom, og vende um og søkte Gud,

35 Ja muistelivat, että Jumala on heidän turvansa, ja Jumala korkein heidän lunastajansa.

og kom i hug at Gud var deira berg og den høgste Gud var deira atterløysar.

36 Ja he puhuivat hänelle ulkokullaisesti suullansa, ja valehtelivat hänelle kielellänsä.

Men dei gjølte for honom med sin munn, og laug for honom med si tunga.

37 Mutta heidän sydämensä ei ollut oikia hänen puoleensa, ja ei he pitäneet uskollisesti hänen liittoansa.

Og deira hjarta hekk ikkje fast ved honom, og dei var ikkje true mot hans pakt.

38 Mutta hän oli armollinen, ja antoi pahat teot anteeksi, ja ei hukuttanut heitä; ja hän käänsi pois usein vihansa, ettei hän laskenut kaikkea vihaansa menemään.

Men han er miskunnsam, han forlet skuld og tyner ikkje, og mange gonger let han sin vreide venda um, og han vakte ikkje heile sin harm.

39 Sillä hän muisti heidän lihaksi, tuuleksi, joka menee pois ja ei palaja.

Og han kom i hug at dei var kjøt, ein andepust som kverv og ikkje kjem att.

40 Kuinka usein he vihoittivat hänen korvessa ja kehoittivat hänen erämaassa?

Kor ofte dei tråssa honom i øydemarki og gjorde honom sorg i audni!

41 Ja he kiusasivat taas Jumalaa joka aika, ja laittivat pyhää Israelissa.

Og dei freista atter Gud og krenkte Israels Heilage.

42 Ei he muistaneet hänen kättänsä sinä päivänä, jona hän lunasti heitä vihollisista:

Dei kom ikkje handi hans i hug, eller den dagen då han fria deim frå fienden,

43 Niinkuin hän oli merkkinsä Egyptissä tehnyt, ja ihmeensä Zoanin kedolla,

då han gjorde sine teikn i Egyptarland, og sine undergjerningar på Soans mark.

44 Koska hän heidän virtansa vereksi muutti, ettei he ojistansa taitaneet juoda:

Og han gjorde deira elvar til blod, og sine rennande vatn kunde dei ikkje drikka.

45 Koska hän turilaat heidän sekaansa lähetti, jotka heitä söivät, ja sammakot, jotka heitä hukuttivat;

Han sende imot deim flugesvermar som åt deim upp, og froskar som tynte deim.

46 Ja antoi heidän tulonsa ruohomadoille, ja heidän työnsä heinäsirkoille;

Og han gav deira grøda til gnagaren og deira arbeid til grashoppen.

47 Koska hän rakeilla heidän viinapuunsa löi, ja heidän metsäfikunansa jääkivillä;

Han slo deira vintre ned med hagl og deira morbærtre med haglsteinar.

48 Koska hän löi heidän karjansa rakeilla, ja heidän laumansa pitkäisen tulella;

Og han gav deira fe til haglet og deira hjorder til eldingarne.

49 Hän lähetti heidän päällensä vihansa, närkästyksen, julmuuden ja ahdistuksen, pahain enkelien lähettämisellä;

Han sende på deim sin brennande vreide, sinne og harm og trengsla, ei sending av uferds-englar.

50 Hän päästi vihansa heidän sekaansa, ja ei päästänyt heidän sielujansa kuolemasta, ja heidän eläimensä rutolla kuoletti;

Han braut veg for sin vreide, han sparde ikkje deira sjæl for dauden, og deira liv gav han til sotti.

51 Koska hän kaikki esikoiset löi Egyptissä, ensimäiset perilliset Hamin majoissa,

Og han slo alle fyrstefødde i Egyptarland, fyrstegrøda av dei sterke i Khams tjeld.

52 Ja antoi kansansa vaeltaa niinkuin lampaat, ja vei heidät niinkuin lauman korvessa,

Og han let sitt folk fara av stad som sauer, og førde deim som ei hjord i øydemarki.

53 Ja saatti heitä turvallisesti, ettei he peljänneet; vaan heidän vihollisensa peitti meri.

Og han leidde deim trygt, og dei ræddast ikkje, men havet løynde deira fiendar.

54 Ja hän vei heitä pyhänsä rajoihin, tämän vuoren tykö, jonka hänen oikia kätensä saanut oli.

Og han førde deim til sitt heilage landmerke, det fjell som hans høgre hand hadde vunne.

55 Ja hän ajoi pois heidän edestänsä pakanat, ja jakoi heille perimisen arvalla: ja niiden majoissa antoi hän Israelin sukukunnat asua.

Og han dreiv ut heidningar for deim, og let deira land falla til deim som arv, og let Israels ætter bu i deira tjeld.

56 Mutta he kiusasivat ja vihoittivat korkian Jumalan, ja ei pitäneet hänen todistuksiansa.

Men dei freista Gud, den Høgste, og tråssa honom, og hans vitnemål agta dei ikkje på.

57 Vaan he palasivat takaperin ja petollisesti luopuivat pois niinkuin heidän isänsäkin: poikkesivat pois niinkuin hellinnyt joutsi.

Og dei veik av og var utrugne som deira feder, dei vende um som ein veik boge.

58 Ja he vihoittivat hänen korkeuksillansa ja kehoittivat häntä epäjumalainsa kuvilla.

Dei harma honom med sine haugar og eggja honom med sine avgudar.

59 Ja kuin Jumala sen kuuli, niin hän närkästyi, ja hylkäsi kovin Israelin,

Gud høyrde det og vart vreid, og han vart svært leid av Israel.

60 Niin että hän luopui asuinsiastansa Silossa, siitä majasta, jonka hän ihmisten sekaan asetti,

Og han gjekk burt frå sin bustad i Silo, det tjeld han hadde slege upp millom menneskje.

61 Ja antoi heidän voimansa vankeuteen, ja heidän kauneutensa vihollisten käsiin.

Og han let sin styrke verta førd burt som fange, og gav si æra i fiendehand.

62 Ja hän hylkäsi kansansa miekan alle, ja närkästyi perimistänsä vastaan.

Og han gav sitt folk til sverdet, og på sin arv harmast han.

63 Heidän parhaat nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitseensä ei tulleet häävirsillä kunnioitetuksi.

Eld åt deira unge menner, og deira møyar fekk ingen bruresong.

64 Heidän pappinsa kaatuivat miekalla; ja heidän leskensä ei itkeneet,

Deira prestar fall for sverdet, og deira enkjor fekk ikkje syrgja

65 Ja Herra heräsi niinkuin joku makaavainen, niinkuin joku väkevä luihkaaja viinan juomisesta,

Då vakna Herren som ein sovande, som ei kjempa frå rus av vin.

66 Ja löi vihollistansa perävieriin, ja pani ijankaikkisen häpiän heidän päällensä,

Og han slo sine fiendar attende, og han førde yver deim æveleg skam.

67 Ja heitti Josephin majan pois, ja ei valinnut Ephraimin sukukuntaa.

Og han støytte burt Josefs tjeld, og Efraims ætt valde han ikkje ut.

68 Vaan hän valitsi Juudan sukukunnan, Zionin vuoren, jota hän rakasti,

Men han valde Judas ætt, Sions fjell som han elska.

69 Ja rakensi pyhänsä korkialle, niinkuin ijankaikkisesti pysyväisen maan,

Og han bygde sin heilagdom som høge fjell, liksom jordi som han hev grunnfest til æveleg tid.

70 Ja valitsi palveliansa Davidin, ja otti hänen lammashuoneesta.

Og han valde ut David, sin tenar, og tok honom frå sauegrindarne.

71 Imettävistä lampaista haki hän hänen, että hän hänen kanssansa Jakobin kaitsis, ja Israelin hänen perimisensä.

Han førde honom frå lambsauerne som han fylgde, til å gjæta Jakob, sitt folk, og Israel, sin arv.

72 Ja hän kaitsi heitä kaikella sydämensä vakuudella, ja hallitsi heitä kaikella ahkeruudella.

Og han gjætte deim etter sitt ærlege hjarta, og med si kloke hand leidde han deim.