< Psalmien 2 >
1 Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?
¿Por qué se amotinan las gentes, y los pueblos piensan vanidad?
2 Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.
Estarán los reyes de la tierra, y príncipes consultarán en uno contra Jehová, y contra su ungido, diciendo:
3 Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.
Rompamos sus coyundas: y echemos de nosotros sus cuerdas.
4 Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.
El que mora en los cielos se reirá: el Señor se burlará de ellos.
5 Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.
Entonces hablará a ellos con su furor, y con su ira los conturbará.
6 Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.
Y yo te establecí mi rey sobre Sión, el monte de mi santidad.
7 Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.
Yo recitaré el decreto. Jehová me dijo: Mi hijo eres tú: yo te engendré hoy.
8 Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.
Demándame, y yo daré las gentes por tu heredad, y por tu posesión los cabos de la tierra.
9 Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.
Quebrantarlos has con vara de hierro: como vaso de ollero los desmenuzarás.
10 Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.
Y ahora reyes entendéd: admitid consejo jueces de la tierra.
11 Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.
Servíd a Jehová con temor: y alegráos con temblor.
12 Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.
Besád al hijo, porque no se enoje, y perezcáis en el camino: cuando se encendiere un poco su furor, bienaventurados todos los que confían en él.