Psalmien 137

1 Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

Vid de älfver i Babel såte vi och grete, då vi på Zion tänkte.

2 Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

Våra harpor hängde vi på pilträ, som der äro.

3 Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

Ty der bådo de oss sjunga, som oss fångna höllo, och i vår gråt glade vara: Sjunger oss ena af Zions Visor.

4 Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

Huru skulle vi sjunga Herrans viso i främmande land?

5 Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

Om jag förgäter dig, Jerusalem, så varde min högra hand förgäten.

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

Min tunga låde vid min gom, om jag icke tänker uppå dig; om jag icke låter Jerusalem min högsta glädje vara.

7 Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

Herre, mins uppå Edoms barn, på Jerusalems dag; de der säga: Slår ned, slår ned i grund.

8 Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

Du förstörda dotter Babel, säll är den dig vedergäller, såsom du oss gjort hafver.

9 Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.

Säll är den, som dina unga barn tager, och slår dem emot stenen.