< Sananlaskujen 13 >
1 Viisas poika ottaa isänsä kurituksen, mutta pilkkaaja ei tottele rangaistusta.
Den vise son let seg aga av far sin, men spottaren høyrer ikkje på skjenn.
2 Suunsa hedelmästä kukin nautitsee hyvää, vaan jumalattomain sielu vääryyttä.
Sjølv fær ein godt av den frukt som munnen ber, men hugen åt svikarar stend etter vald.
3 Joka suunsa hallitsee, hän saa elää; vaan joka suunsa toimettomasti avajaa, se tulee hämmästykseen.
Den som agtar munnen sin, varar si sjæl, men gapen fær seg ei ulukka.
4 Laiska pyytää ja ei saa, mutta viriät saavat yltäkylläisesti.
Hugen i letingen lyster og fær ikkje noko, hugen i strævsame folk fær rikleg mette.
5 Vanhurskas vihaa valhetta, mutta jumalatoin häpäisee ja pilkkaa itsiänsä.
Den rettferdige hatar ljugarord, men den gudlause fer stygt og skamleg åt.
6 Vanhurskaus varjelee nuhteettoman, mutta jumalatoin meno kukistaa syntisen.
Rettferd varar den som fer ulastande, men gudløysa feller den som gjer synd.
7 Moni on köyhä suuressa rikkaudessa, ja moni rikas köyhyydessänsä.
Mang ein ter seg rik og eig då inkje, ein annan ter seg fatig og eig mykje.
8 Rikkaudellansa taitaa joku lunastaa henkensä; mutta joka köyhä on, ei hän kuule kuritusta.
Mannsens rikdom er ein løysepeng for livet hans, men fatigmannen fær inkje trugsmål høyra.
9 Vanhurskasten valkeus tekee iloiseksi, vaan jumalattomain kynttilä sammuu.
Ljoset åt dei rettferdige brenn lystigt, men lampa åt ugudlege vil slokna.
10 Ylpeiden seassa on aina riita, mutta viisaus saattaa ihmisen toimelliseksi.
Med ovmod veld ein berre trætta, men hjå deim som tek mot råd, er visdom.
11 Rikkaus vähenee tuhlatessa, vaan koossa pitäin se enenee.
Lettfengen rikdom minkar, men sankar du smått um senn, fær du meir og meir.
12 Viivytetty toivo vaivaa sydäntä; vaan kuin se tulee, jota hän toivoo, se on elämän puu.
Langdrøg von gjer hjarta sjukt, men uppfyllt ynskje er eit livsens tre.
13 Joka sanan katsoo ylön, hän turmelee itsensä; mutta joka käskyä pelkää, hän rauhassa vaeltaa.
Den som vanvyrder ordet, tyner seg sjølv, men den som ottast bodordet, fær løn.
14 Viisaan oppi on elämän lähde, Välttämään kuoleman paulaa.
Vismanns læra er livsens kjelda, so ein slepp undan frå daudesnaror.
15 Hyvä neuvo on otollinen; vaan ylönkatsojain tie on kova.
Godt vit gjev manntekkje, men hard er vegen som svikarar gjeng.
16 Viisas tekee kaiken toimellisesti, vaan hullu ilmoittaa tyhmyyden.
Kvar som er klok, fer fram med vit, men ein dåre briskar seg med dårskap.
17 Jumalatoin sanansaattaja lankee onnettomuuteen, vaan totinen lähetys on terveellinen.
Ein gudlaus sendemann fell i ulukka, men trufast bodberar er lækjedom.
18 Joka kurituksen hylkää, hänellä on köyhyys ja häpiä; vaan joka antaa itsensä rangaista, hän tulee kunniaan.
Armod og skam fær den som viser age ifrå seg, men den som agtar på refsing, vinn æra.
19 Kun toivo tulee täytetyksi, niin sydän iloitsee; mutta joka pahuutta välttää; on hulluille kauhistukseksi.
Uppfyllt ynskje er søtt for sjæli, men å vika frå vondt er ei gruv for dårar.
20 Joka viisasten kanssa käyskentelee, hän tulee viisaaksi; vaan joka hulluin kumppani on, hän tulee vahinkoon.
Gakk saman med dei vise, so vert du vis, men ilag med dårar gjeng det deg ille.
21 Pahuus noudattaa syntisiä, mutta vanhurskaille kostetaan hyvyydellä.
Ulukka forfylgjer syndarar, men rettferdige fær godt til løn.
22 Hyvällä on perilliset lasten lapsissa; vaan syntisen tavara vanhurskaalle säästetään.
Den gode let etter seg arv til barneborn, men det syndaren eig, er gøymt åt den rettferdige.
23 Paljo ruokaa on köyhän kynnössä; vaan jotka vääryyttä tekevät, ne hukkuvat.
Fatigfolks nybrot gjev rikeleg føda, men mang ein vert tynt ved urettferd.
24 Joka vitsaansa säästää, hän vihaa lastansa; vaan joka häntä rakastaa, hän aikanansa sitä kurittaa.
Den som sparer riset sitt, hatar son sin, men den som elskar han, tuktar honom tidleg.
25 Vanhurskas syö, että hänen sielunsa ravittaisiin; vaan jumalattomain vatsa on tyytymätöin.
Rettferdige hev mat til å metta seg på, men gudlause gjeng med magen tom.