Jobin 39
1 Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
Knowest thou the time when the chamois of the rock bring forth? or markest thou when the hinds do calve?
2 Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
Numberest thou the months of gestation which they complete and knowest thou the time when they bring forth?
3 He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
They bend themselves: they drop their young ones; throw off their pains.
4 Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
Their little ones become strong; they grow up in the open field; they go forth, and return not unto them.
5 Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
Who sent out the wild ass free? or who loosened the bonds of the forest-ass?
6 Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
To whom I assigned the wilderness as his house, and the salty land as his dwellings.
7 Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
He laugheth at the noise of a town, and the shoutings of the driver he heareth not.
8 Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
What he espieth on the mountains is his pasture, and after every green thing doth he search.
9 Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
Will the forest-ox be willing to serve thee, or will he stay over night at thy crib?
10 Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
Canst thou bind the forest-ox with a rope [to labor] in the furrow? or will he harrow valleys, following after thee?
11 Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
Wilt thou trust him, because his strength is great? and wilt thou leave to him thy labor?
12 Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
Wilt thou confide in him, that he should bring home thy seed, and gather it into thy threshing-floor?—
13 Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
The wing of the ostrich moveth joyfully: hath she the pinions and plumage of the careful stork?
14 Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
[No, ] for she intrusteth her eggs to the earth, and letteth them be hatched out on the dust:
15 Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
And she forgetteth that a foot may crush them, or that the beast of the field may stamp them down.
16 Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
He hath made her callous against her young, as though they were not hers: her labor is in vain, [but she feeleth] no dread;
17 Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
Because God hath denied her wisdom, and he hath not imparted to her understanding.
18 Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
At the time she raiseth herself up on high, she laugheth at the horse and his rider.
19 Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
Dost thou give the horse strength? dost thou clothe his neck with the rolling mane?
20 Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
Canst thou make him jump like a locust? his majestic snort is terrible.
21 Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
Men spy about in the valley, and he rejoiceth in his strength: he goeth forth to meet the armed array.
22 Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
He laugheth at fear, and is not dismayed; and turneth not back from before the sword.
23 Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
Over him rattle the quiver, the glittering spear and the lance.
24 Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
With impatient noise and rage he holloweth [with his hoof] the ground, and keepeth not quiet when the cornet's voice [is heard].
25 Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
Midst the sound of the cornet he uttereth his joyful neigh; and from afar he perceiveth the battle, the loud call of the captains, and the battle-cry.—
26 Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
Is it through thy understanding that the hawk flieth along, and spreadeth out his wings toward the south?
27 Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
Or is it by your order that the eagle doth mount upward, and buildeth high up his nest?
28 Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
On a rock he dwelleth, and spendeth his nights, on a rocky crag and mountain fastness.
29 Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
From there he espieth his food, from afar can his eyes behold.
30 Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
His young ones, also, sip up blood: and where the slain be, there is he.
