Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
Nunc autem derident me iuniores tempore, quorum non dignabar patres ponere cum canibus gregis mei:
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Quorum virtus manuum mihi erat pro nihilo, et vita ipsa putabantur indigni.
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
Egestate et fame steriles, qui rodebant in solitudine, squallentes calamitate, et miseria.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Et mandebant herbas, et arborum cortices, et radix iuniperorum erat cibus eorum.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Qui de convallibus ista rapientes, cum singula reperissent, ad ea cum clamore currebant.
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
In desertis habitabant torrentium, et in cavernis terræ, vel super glaream.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Qui inter huiuscemodi lætabantur, et esse sub sentibus delicias computabant.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
Filii stultorum et ignobilium, et in terra penitus non parentes.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
Nunc in eorum canticum versus sum, et factus sum eis in proverbium.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
Abominantur me, et longe fugiunt a me, et faciem meam conspuere non verentur.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Pharetram enim suam aperuit, et afflixit me, et frenum posuit in os meum.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Ad dexteram orientis calamitates meæ illico surrexerunt: pedes meos subverterunt, et oppresserunt quasi fluctibus semitis suis.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
Dissipaverunt itinera mea, insidiati sunt mihi, et prævaluerunt, et non fuit qui ferret auxilium.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
Quasi rupto muro, et aperta ianua, irruerunt super me, et ad meas miserias devoluti sunt.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Redactus sum in nihilum: abstulisti quasi ventus desiderium meum: et velut nubes pertransiit salus mea.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
Nunc autem in memetipso marcescit anima mea, et possident me dies afflictionis.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Nocte os meum perforatur doloribus: et qui me comedunt, non dormiunt.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
In multitudine eorum consumitur vestimentum meum, et quasi capito tunicæ succinxerunt me.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Comparatus sum luto, et assimilatus sum favillæ et cineri.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Clamo ad te, et non exaudis me: sto, et non respicis me.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Mutatus es mihi in crudelem, et in duritia manus tuæ adversaris mihi.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Elevasti me, et quasi super ventum ponens elisisti me valide.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Scio quia morti trades me, ubi constituta est domus omni viventi.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Verumtamen non ad consumptionem eorum emittis manum tuam: et si corruerint, ipse salvabis.
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Flebam quondam super eo, qui afflictus erat, et compatiebatur anima mea pauperi.
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Expectabam bona, et venerunt mihi mala: præstolabar lucem, et eruperunt tenebræ.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
Interiora mea efferbuerunt absque ulla requie, prævenerunt me dies afflictionis.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
Mœrens incedebam, sine furore, consurgens, in turba clamabam.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Frater fui draconum, et socius struthionum.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Cutis mea denigrata est super me, et ossa mea aruerunt præ caumate.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Versa est in luctum cithara mea, et organum meum in vocem flentium.
