Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Giobbe allora rispose:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Fino a quando mi tormenterete e mi opprimerete con le vostre parole?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Son dieci volte che mi insultate e mi maltrattate senza pudore.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
E' poi vero che io abbia mancato e che persista nel mio errore?
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Non è forse vero che credete di vincere contro di me, rinfacciandomi la mia abiezione?
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Sappiate dunque che Dio mi ha piegato e mi ha avviluppato nella sua rete.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Ecco, grido contro la violenza, ma non ho risposta, chiedo aiuto, ma non c'è giustizia!
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Mi ha sbarrato la strada perché non passi e sul mio sentiero ha disteso le tenebre.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Mi ha spogliato della mia gloria e mi ha tolto dal capo la corona.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Mi ha disfatto da ogni parte e io sparisco, mi ha strappato, come un albero, la speranza.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Ha acceso contro di me la sua ira e mi considera come suo nemico.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Insieme sono accorse le sue schiere e si sono spianata la strada contro di me; hanno posto l'assedio intorno alla mia tenda.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
I miei fratelli si sono allontanati da me, persino gli amici mi si sono fatti stranieri.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Scomparsi sono vicini e conoscenti, mi hanno dimenticato gli ospiti di casa;
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
da estraneo mi trattano le mie ancelle, un forestiero sono ai loro occhi.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Chiamo il mio servo ed egli non risponde, devo supplicarlo con la mia bocca.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Il mio fiato è ripugnante per mia moglie e faccio schifo ai figli di mia madre.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Anche i monelli hanno ribrezzo di me: se tento d'alzarmi, mi danno la baia.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Mi hanno in orrore tutti i miei confidenti: quelli che amavo si rivoltano contro di me.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Alla pelle si attaccano le mie ossa e non è salva che la pelle dei miei denti.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Pietà, pietà di me, almeno voi miei amici, perché la mano di Dio mi ha percosso!
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Perché vi accanite contro di me, come Dio, e non siete mai sazi della mia carne?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Oh, se le mie parole si scrivessero, se si fissassero in un libro,
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
fossero impresse con stilo di ferro sul piombo, per sempre s'incidessero sulla roccia!
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Io lo so che il mio Vendicatore è vivo e che, ultimo, si ergerà sulla polvere!
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Dopo che questa mia pelle sarà distrutta, senza la mia carne, vedrò Dio.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Io lo vedrò, io stesso, e i miei occhi lo contempleranno non da straniero. Le mie viscere si consumano dentro di me.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Poiché dite: «Come lo perseguitiamo noi, se la radice del suo danno è in lui?»,
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
temete per voi la spada, poiché punitrice d'iniquità è la spada, affinchè sappiate che c'è un giudice.
