Job 19
1 Then responded Job, and said: —
Job vastasi ja sanoi:
2 How long will ye grieve my soul? or crush me with words?
"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3 These ten times, have ye reviled me, Shameless ye wrong me.
Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4 And even if indeed I have erred, with myself lodgeth mine error.
Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5 If indeed, against me, ye must needs magnify yourselves, and plead, against me, my reproach.
Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6 Know, then, that, God, hath overthrown me, and, within his net, enclosed me.
Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7 Lo! I cry—out: Violence! but receive no answer, I cry aloud, but there is no vindication;
Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8 My way, hath he walled up, that I cannot pass, and, upon my paths, hath he made darkness rest;
Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9 My glory—from off me, hath he stripped, and hath removed the crown of my head;
Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10 He hath ruined me on every side, and I am gone, and he hath taken away—like a tree—my hope;
Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11 Yea he hath kindled against me his anger, and accounted me towards him like unto his adversaries;
Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12 Together, enter his troops and have cast up, against me, their mound, and have encamped all around my tent;
Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13 My Brethren—from beside me, hath he moved far away, and, mine acquaintance, are wholly estranged from me;
Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14 Failed me, have my near of kin, and, mine intimate acquaintances, have forgotten me;
Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15 Ye guests of my house and my maidens, A stranger, have ye accounted me, An alien, have I become in their eyes;
Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16 To mine own servant, I called, and he would not answer, With mine own mouth, I kept entreating him;
Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17 My breath, is strange to my wife, and I am loathsome to the sons of my own mother;
Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18 Even young children, despise me, I rise up, and they speak against me;
Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19 All the men of mine intimate circle abhor me, and, these whom I loved, have turned against me;
Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20 Unto my skin and unto my flesh, have my bones cleaved, and I have escaped with the akin of my teeth.
Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21 Pity me! pity me! ye, my friends, for, the hand of GOD, hath stricken me!
Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22 Wherefore should ye persecute me as GOD? and, with my flesh, should not he satisfied?
Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23 Oh, then, that my words, could be written, Oh that, in a record, they could be inscribed:
Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24 That, with a stylus of iron and [with] lead, for all time—in the rock, they could be graven!
rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 But, I, know that, my redeemer, liveth, and, as the Last over [my] dust, will he arise;
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26 And, though, after my skin is struck off, this [followeth], yet, apart from my flesh, shall I see GOD:
Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27 Whom, I myself, shall see, on my side, and, mine own eyes, [shall] have looked upon, and not those of a stranger. Exhausted are my deepest desires in my bosom!
Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28 Surely ye should say—Why should we persecute him? seeing, the root of the matter, is found in me.
Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29 Be ye afraid—on your part—of the face of the sword, because, wrath, [bringeth] the punishments of the sword, to the end ye may know the Almighty.
niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
