Job 10
1 My soul is weary of my life; I will leave my complaint upon myself; I will speak in the bitterness of my soul.
Minun sieluni suuttuu elämästä; minun valitukseni minusta annan minä olla ja puhun sieluni murheessa.
2 I will say unto God, Do not condemn me; shew me wherefore thou contendest with me.
Sanon Jumalalle: älä minua tuomitse: anna minun tietää, minkätähden sinä riitelet minun kanssani.
3 [Is it] good unto thee that thou shouldest oppress, that thou shouldest despise the work of thine hands, and shine upon the counsel of the wicked?
Onko sinulla ilo siitä, ettäs väkivaltaa teet, ja hylkäät minun, joka käsialas olen, ja annat jumalattomain aivoitukset kunniaan tulla?
4 Hast thou eyes of flesh? or seest thou as man seeth?
Onko sinulla lihalliset silmät? eli katsotkos niinkuin ihminen katsoo?
5 [Are] thy days as the days of man? [are] thy years as man’s days,
Onko sinun päiväs niinkuin ihmisen päivät? eli vuotes niinkuin ihmisen vuodet?
6 That thou enquirest after mine iniquity, and searchest after my sin?
Ettäs kysyt minun vääryyttäni, ja tutkit pahaa tekoani,
7 Thou knowest that I am not wicked; and [there is] none that can deliver out of thine hand.
Vaikka tiedät, etten minä ole jumalatoin; ehkei yhtään ole, joka taitaa sinun kädestäs vapauttaa.
8 Thine hands have made me and fashioned me together round about; yet thou dost destroy me.
Sinun kätes ovat minun valmistaneet ja tehneet minun kaikki ympäri, ja sinä tahdot hukuttaa minun?
9 Remember, I beseech thee, that thou hast made me as the clay; and wilt thou bring me into dust again?
Muista siis, että olet minun tehnyt niinkuin saven, ja annat minun tulla maaksi jälleen.
10 Hast thou not poured me out as milk, and curdled me like cheese?
Etkös minua ole lypsänyt kuin rieskaa, ja antanut minun juosta niinkuin juustoa?
11 Thou hast clothed me with skin and flesh, and hast fenced me with bones and sinews.
Sinä olet minun puettanut nahalla ja lihalla: luilla ja suonilla olet sinä minun peittänyt.
12 Thou hast granted me life and favour, and thy visitation hath preserved my spirit.
Elämän ja hyvän työn olet sinä minulle osoittanut, ja sinun katsomises minun henkeni kätkee.
13 And these [things] hast thou hid in thine heart: I know that this [is] with thee.
Ja vaikka sinä nämät salaat sydämessäs, niin minä tiedän sen kuitenkin, ettäs sen muistat,
14 If I sin, then thou markest me, and thou wilt not acquit me from mine iniquity.
Jos minä pahaa teen, niin sinä kohta havaitset, ja et jätä minun pahaa tekoani rankaisemata.
15 If I be wicked, woe unto me; and [if] I be righteous, [yet] will I not lift up my head. [I am] full of confusion; therefore see thou mine affliction;
Jos minä olen jumalatoin, voi minua! jos minä olen hurskas, niin en minä kuitenkaan uskalla nostaa ylös päätäni. Minä olen täynnä ylönkatsetta, katsos minun viheliäisyyttäni.
16 For it increaseth. Thou huntest me as a fierce lion: and again thou shewest thyself marvellous upon me.
Noustessa sinä ajat minua takaa niinkuin jalopeura, ja taas ihmeellisesti minun kanssani menettelet.
17 Thou renewest thy witnesses against me, and increasest thine indignation upon me; changes and war [are] against me.
Sinä uudistat todistukses minua vastaan, ja vihastut kovin minun päälleni. Minua vaivaa yksi toisensa jälkeen niinkuin sota.
18 Wherefore then hast thou brought me forth out of the womb? Oh that I had given up the ghost, and no eye had seen me!
Miksis minun annoit lähteä äitini kohdusta? jospa minä olisin kuollut, ettei yksikään silmä olisi minua nähnyt!
19 I should have been as though I had not been; I should have been carried from the womb to the grave.
Niin minä olisin kuin en olisikaan ollut, kannettu äitini kohdusta hautaan.
20 [Are] not my days few? cease [then, and] let me alone, that I may take comfort a little,
Eikö minun ikäni lyhyt ole? Lakkaa ja päästä minua, ja luovu minusta, että minä vähänkin virvoitusta saisin,
21 Before I go [whence] I shall not return, [even] to the land of darkness and the shadow of death;
Ennenkuin minä menen, enkä palaja, pimeyden ja kuolon varjon maalle,
22 A land of darkness, as darkness [itself; and] of the shadow of death, without any order, and [where] the light [is] as darkness.
Joka on pimeyden maa ja synkiä kuolon varjo, jossa ei yhtään järjestystä ole, joka paisteessansa on niinkuin synkeys.
