Psalms 137

1 A Psalm of David: to Jeremiah. Above the rivers of Babylon, there we sat and wept, while we remembered Zion.

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 By the willow trees, in their midst, we hung up our instruments.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 For, in that place, those who led us into captivity questioned us about the words of the songs. And those who carried us away said: “Sing us a hymn from the songs of Zion.”

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 How can we sing a song of the Lord in a foreign land?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 If I ever forget you, Jerusalem, let my right hand be forgotten.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 May my tongue adhere to my jaws, if I do not remember you, if I do not set Jerusalem first, as the beginning of my joy.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 O Lord, call to mind the sons of Edom, in the day of Jerusalem, who say: “Despoil it, despoil it, even to its foundation.”

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 O daughter of Babylon, have pity. Blessed is he who will repay you with your payment, which you have paid to us.

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 Blessed is he who will take hold of your little ones and dash them against the rock.

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.