Psalms 142

1 A Maskil of David, when he was in the cave. A prayer. I cry aloud to the LORD; I lift my voice to the LORD for mercy.

Davidin oppi ja rukous, kuin hän luolassa oli. Minä huudan Herran tykö äänelläni, ja rukoilen Herraa äänelläni.

2 I pour out my complaint before Him; I reveal my trouble to Him.

Minä vuodatan ajatukseni hänen edessänsä, ja osoitan hänelle hätäni,

3 Although my spirit grows faint within me, You know my way. Along the path I travel they have hidden a snare for me.

Koska henkeni on ahdistuksessa, niin sinä tiedät käymiseni: tielle, jota minä vaellan, asettavat he paulat eteeni.

4 Look to my right and see; no one attends to me. There is no refuge for me; no one cares for my soul.

Katsele oikialle puolelle ja näe, siellä ei yksikään tahdo minua tuta: en minä taida paeta, ei tottele kenkään minun sieluani.

5 I cry to You, O LORD: “You are my refuge, my portion in the land of the living.”

Herra, sinua minä huudan ja sanon: sinä olet minun toivoni ja minun osani elävien maalla.

6 Listen to my cry, for I am brought quite low. Rescue me from my pursuers, for they are too strong for me.

Ota vaari minun rukouksestani, sillä minua vaivataan sangen: pelasta minua vainollisistani; sillä he ovat minua väkevämmät.

7 Free my soul from prison, that I may praise Your name. The righteous will gather around me because of Your goodness to me.

Vie minun sieluni vankeudesta ulos kiittämään sinun nimeäs: vanhurskaat kokoontuvat minun tyköni, koskas minulle hyvästi teet.