Psalmen 2

1 Waarom razen de volken, Bluffen de naties,

Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

2 Komen de koningen der aarde bijeen, Spannen de vorsten samen tegen Jahweh en zijn Gezalfde:

Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

3 "Laat ons hun ketens verbreken, Ons van hun boeien ontslaan!"

Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

4 Die in de hemelen woont, lacht hen uit, Jahweh bespot ze;

Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

5 Dan dreigt Hij ze toornig, Doet ze rillen voor zijn gramschap:

Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

6 "Ik zelf stel Mij een koning aan, Op Sion, mijn heilige berg!"

Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

7 Nu wil Ik Jahweh’s beslissing verkonden; Hij heeft Mij gezegd: Gij zijt mijn Zoon; Ik heb U heden verwekt.

Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

8 Vraag Mij: dan geef Ik U de volkeren tot erfdeel, En de grenzen der aarde tot uw bezit;

Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

9 Gij moogt ze vermorzelen met ijzeren knots, En stuk slaan als een aarden pot.

Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

10 Koningen, bedenkt het dus wel; Weest gewaarschuwd, wereldregeerders!

Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

11 Dient Jahweh in vreze; Beeft, en kust Hem de voeten!

Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

12 Anders ontsteekt Hij in toorn, en loopt gij uw verderf tegemoet, Want licht kan zijn gramschap ontvlammen. Gelukkig, wie tot Hem zijn toevlucht neemt!

Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.