Psalmen 109
1 Voor muziekbegeleiding. Een psalm van David. Mijn God, tot wien mijn loflied klinkt, Zwijg toch niet stil!
Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.
2 Want men zet een mond vol boosheid en bedrog tegen mij op, En belastert mij met leugentongen;
Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,
3 Men bestookt mij met woorden van haat, En bestrijdt mij zonder enige grond;
Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.
4 Men belaagt mij tot loon voor mijn liefde, En tot loon voor mijn bidden;
Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.
5 Men vergeldt mij kwaad voor goed, En haat voor mijn liefde.
He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.
6 Stel een gewetenloos rechter over hem aan, En aan zijn rechterhand trede een valse aanklager op;
Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.
7 Voor het gerecht worde hij schuldig bevonden, En smeke hij tevergeefs om genade.
Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.
8 Mogen zijn dagen maar kort zijn, En zijn ambt aan een ander vervallen.
Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.
9 Zijn kinderen mogen wezen, Zijn vrouw een weduwe worden;
Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.
10 Mogen zijn zonen als bedelaars zwerven, Zelfs uit hun krotten worden verjaagd.
Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.
11 De woekeraar legge beslag op heel zijn bezit, En vreemden mogen met zijn verdiensten gaan strijken.
Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.
12 Laat niemand zich zijner ontfermen, Niemand zich over zijn wezen erbarmen;
Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.
13 Laat zijn kroost ten ondergang worden gedoemd, Zijn naam al verdwijnen in het eerste geslacht.
Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.
14 Moge Jahweh de misdaad zijner vaderen gedenken, En de schuld van zijn moeder nooit worden gedelgd;
Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.
15 Jahweh houde ze altijd voor ogen, Zodat zelfs hun aandenken van de aarde verdwijnt.
Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,
16 Want hij dacht er niet aan, barmhartig te zijn, Maar vervolgde den ellendige, arme en bedroefde ten dode.
Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.
17 Hij hield van vervloeking: die treffe hem dan; Geen zegen wilde hij spreken: die blijve hem verre!
Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.
18 De vloek trok hij aan als een kleed: Die dringe hem als water in het lijf, als olie in zijn gebeente;
Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19 Die worde de mantel, waarin hij zich hult, De gordel, die hij altijd moet dragen.
Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.
20 Zó moge Jahweh mijn haters vergelden, En die laag van mij lasteren!
Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.
21 Maar treed Gìj voor mij op, o Jahweh, mijn Heer, En red mij omwille van uw Naam naar de rijkdom uwer genade!
Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.
22 Want ik ben arm en ellendig, En mijn hart krimpt ineen in mijn borst;
Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.
23 Ik zink weg als een verdwijnende schaduw, Word voortgejaagd als een sprinkhanenzwerm;
Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.
24 Van het vasten knikken mijn knieën, En mijn vermagerd lichaam schrompelt ineen.
Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.
25 Zó ben ik hun een bespotting geworden; Die mij zien, schudden meewarig het hoofd.
Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.
26 Help mij, Jahweh, mijn God, En red mij naar uw genade;
Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,
27 Opdat men erkenne, dat het uw hand is, Jahweh: dat Gij het volbracht!
Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.
28 Laat hèn dan maar vloeken, als Gìj mij wilt zegenen; Mijn vijand zich schamen, maar uw knecht zich verheugen;
Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.
29 Mogen mijn tegenstanders met smaad worden bekleed, En zich in hun schande hullen als in een mantel!
Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.
30 Dan zal ik Jahweh juichend danken, En voor een talloze schare Hem prijzen;
Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.
31 Omdat Hij aan de rechterhand van den ongelukkige staat, Om hem te redden, van die hem verdoemen!
Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.
