Spreuken 1
1 Spreuken van Salomon, den zoon van David, Den koning van Israël:
Salomon, Davidin pojan, Israelin kuninkaan sananlaskut;
2 Ze leren u kennen wijsheid en tucht, Ze geven u begrip voor verstandige woorden;
Oppia viisautta ja kuritusta, ymmärtää tiedon puhetta,
3 Ze voeden u op tot heilzame tucht, Rechtschapenheid, plichtsbesef en oprechtheid.
Vastaanottaa ymmärryksen neuvoa, vanhurskautta, oikeutta ja siveyttä;
4 Aan de onnozelen schenken ze ervaring, Aan jonge mensen doordachte kennis.
Että tyhmät viisaaksi tulisivat ja nuorukaiset taidon ja ymmärryksen saisivat.
5 Als een wijze ze hoort, zal hij zijn inzicht verdiepen, Een verstandig mens zal er ideeën door krijgen;
Joka viisas on, se kuulkaan, että jän viisaammaksi tulis; ja joka toimellinen on, se ottakoon neuvon,
6 Spreuk en strikvraag zal hij doorzien, De woorden der wijzen en hun problemen.
Että hän ymmärtäis sananlaskut ja niiden selityksen, viisasten opin ja heidän tapauksensa.
7 Het ontzag voor Jahweh is de grondslag der wijsheid; Maar ongelovigen lachen om wijsheid en tucht.
Herran pelko on viisauden alku; tyhmät hylkäävät viisauden ja opin.
8 Mijn zoon, luister dus naar de wenken van uw vader, Sla niet in de wind, wat uw moeder u leerde;
Poikani kuule isäs kuritusta, ja älä hylkää äitis käskyä!
9 Want het siert uw hoofd als een krans, Uw hals als een snoer.
Sillä se on sinun sinun pääs päällä otollinen kaunistus, ja käädyt kaulassas.
10 Mijn zoon, als zondaars u willen verleiden, stem niet toe,
Poikani! jos pahanjuoniset sinua sinua houkuttelevat, niin älä heihin suostu.
11 Als ze u zeggen: Ga met ons mee, Laat ons loeren op bloed, Laat ons zo maar onschuldigen belagen,
Jos he sanovat: käy meidän kanssamme: me väijymme verta, ja viritämme pauloja nuhteettoman eteen ilman syytä;
12 Gelijk de onderwereld hen levend verslinden, Als zij, die ten grave dalen, geheel en al; (Sheol h7585)
Me nielemme hänen, niinkuin helvetti elävältä, ja hurskaan niinkuin hautaan pudotamme; (Sheol h7585)
13 Allerlei kostbare schatten zullen we vinden, Onze huizen vullen met buit;
Me löydämme kaikellaista kallista tavaraa, ja täytämme huoneemme saaliista;
14 Ge moogt meeloten in onze kring, Eén buidel zullen we samen delen!
Koettele meidän kanssamme: meillä kaikilla pitää yksi kukkaro oleman:
15 Mijn zoon, ga dan niet met hen mee, En houd uw voet af van hun pad;
Poikani! älä vaella heidän kanssansa: estä jalkas heidän retkiltänsä.
16 Want hun voeten ijlen naar het kwade, En haasten zich, om bloed te vergieten.
Sillä heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, ja he kiiruhtavat verta vuodattamaan.
17 Maar zoals het niet geeft, of het net wordt gespannen, Terwijl alle vogels het zien:
Sillä turhaan verkot viritetään lintuin silmäin edessä.
18 Zo loeren ze slechts op hun eigen bloed, En belagen ze hun eigen leven!
Itse he myös väijyvät toinen toisensa verta, ja petoksella seisovat toinen toisensa hengen perään.
19 Zo gaat het allen, die uit zijn op oneerlijke winst: Deze beneemt zijn bezitters het leven.
Niin kaikki ahneet tekevät, ja ahneus on isännillensä surmaksi.
20 De wijsheid roept luid in de straten, Op de pleinen verheft ze haar stem;
Viisaus ulkona valittaa, ja kadulla äänensä ilmoittaa.
21 Ze roept op de tinne der muren, En spreekt aan de ingang der poorten:
Hän huutaa kansan edessä portissa, ja tuottaa sanansa edes kaupungissa, sanoen:
22 Hoe lang nog, dommen, blijft gij liever onnozel, Blijven de eigenwijzen verwaand, Willen de dwazen van geen wijsheid horen?
Kuinka kauvan te tyhmät tahdotte olla taitamattomat, ja pilkkakirveet rakastaa naurua? ja te hullut vihata opetusta?
23 Keert u tot mijn vermaning; Dan stort ik mijn geest over u uit, En maak u mijn woorden bekend.
Kääntäkäät itsenne minun kuritukseni puoleen: katso, ja minä tuon teille henkeni edes, ja ilmoitan teille sanani;
24 Maar zo ge weigert, als ik roep, En niemand er op let, als ik mijn hand verhef;
Että minä kutsuin teitä, ja te estelitte teitänne: minä kokotin käteni, ja ei yksikään ottanut siitä vaaria,
25 Zo ge mijn raad geheel en al in de wind slaat, En van mijn vermaning niet wilt weten:
Te hylkäsitte kaiken neuvoni, ja ette tahtoneet kuritustani;
26 Zal ik lachen, wanneer het u slecht gaat, Zal ik spotten, wanneer uw verschrikking komt als een onweer;
Niin minä myös nauran teidän vahinkoanne, ja pilkkaan teitä, kuin teidän päällenne tulee se, jota te pelkäätte,
27 Wanneer uw ongeluk nadert als een orkaan, Wanneer benauwdheid en angst u overvallen!
Kuin se tulee, jota te pelkäätte, niinkuin rajuilma, ja tuska niinkuin tuulispää; kuin teidän päällenne tulee ahdistus ja vaiva.
28 Dan zal men mij roepen, maar zal ik niet antwoorden, Zal men mij zoeken, maar mij niet vinden!
Silloin he minua avuksensa huutavat, ja en minä kuule heitä: varhain he etsivät minua, ja ei löydä minua.
29 Omdat ze van wijsheid niets wilden weten, En het ontzag voor Jahweh niet hebben verkozen,
Että he vihasivat opetusta, ja ei ottaneet vastaan Herran pelkoa,
30 Van mijn raad niets moesten hebben, En al mijn vermaan in de wind hebben geslagen:
Eikä tyytyneet minun neuvooni, mutta laittivat kaiken kuritukseni;
31 Zullen ze eten de vrucht van hun wandel, Verzadigd worden met wat ze beraamden.
Niin pitää heidän syömän tiensä hedelmästä, ja neuvostansa ravituksi tuleman.
32 Want de onnozelen komen door hun onverschilligheid om, De dwazen storten door hun lichtzinnigheid in het verderf;
Sillä tyhmäin himo tappaa heidät, ja hulluin onni kadottaa heidät.
33 Maar die naar mij luistert, zal in veiligheid wonen, Bevrijd van de vrees voor de rampen!
Mutta joka minua kuulee, hän asuu turvallisesti, ja ei mitään pahaa pelkää.
