Job 6
1 Job antwoordde, en sprak:
Niin Job vastasi ja sanoi:
2 Ach, mocht mijn wrevel worden gewogen, Maar tegelijk met mijn leed op de weegschaal gelegd:
Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
3 Want omdat het zwaarder is dan het zand aan de zee, Daarom gingen ook mijn woorden de perken te buiten.
Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
4 Ja, de pijlen van den Almachtige blijven in mij steken, Mijn geest zuigt er het gif van op; De verschrikkingen Gods Stellen zich tegen mij in slagorde op!
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
5 Balkt soms de woudezel bij het gras Of loeit het rund bij zijn kribbe?
Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
6 Kan het laffe zonder zout worden gegeten, Of is er smaak aan het wit van een ei?
Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
7 Neen, ik weiger, het aan te raken, Ze zijn voor mij een walgelijke spijs!
Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
8 Ach, dat mijn bede werd verhoord, En dat God mijn wens mocht vervullen;
Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
9 Dat het God behaagde, mij te verpletteren, Zijn hand zich bewoog, om mij weg te maaien.
Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
10 Dat zou een troost voor mij zijn, En ik danste ondanks mijn leed: "Hij spaart mij niet, Omdat ik den Heilige mijn wens niet verzweeg!".
Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
11 Want wat is mijn kracht, dat ik nu nog zou wachten, Wat mijn uitzicht, dat ik langer zou leven?
Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
12 Is mijn kracht soms als die van een steen, Is mijn vlees soms van brons?
Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
13 Ben ik niet geheel van redding verstoken, Is iedere hulp mij niet ontzegd?
Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
14 Maar wie zijn vriend barmhartigheid weigert, Verzaakt de vrees voor den Almachtige!
Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
15 Toch zijn mijn broeders als een beek onbetrouwbaar, Als een stortbeek, die wegstroomt:
Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
16 Die bedekt zijn met ijs, Of bedolven onder sneeuw;
Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
17 Zodra de hitte komt, drogen zij uit, Zodra het warm wordt, zijn ze verdwenen.
Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
18 Ze buigen af van de weg, die ze gaan, En verliezen zich in de woestijn;
Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
19 De karavanen van Tema zien er naar uit, De convooien van Sjeba hebben er hun hoop op gevestigd:
He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
20 Maar ze worden in hun verwachting beschaamd, Staan bij hun aankomst te schande.
Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
21 Zo zijt gij voor mij nu geworden: Gij aanschouwt mijn ellende, en beangst deinst gij terug!
Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
22 Heb ik gevraagd: Geeft mij iets ten geschenke, Of staat mij van uw vermogen iets af;
Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
23 Of redt mij uit de hand van den vijand, Bevrijdt mij uit de greep der tyrannen?
Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
24 Neen, onderricht mij, en dan zal ik zwijgen; Laat mij inzien, waarin ik heb gedwaald!
Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
25 Hoe zoet zijn woorden, die oprecht zijn gemeend, Maar hoe grievend de berisping van u!
Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
26 Meent gij, mijn woorden te moeten berispen: Woorden van een wanhopige, die in de wind zijn gesproken?
Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
27 Wilt gij het lot over een onschuldige werpen, En de staf breken over uw vriend?
Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
28 Welnu dan, wilt mij aanhoren: Ik lieg u toch niet in het gezicht.
Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
29 Bezint u, en laat er geen onrecht geschieden; Bezint u, mijn onschuld zal blijken!
Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
30 Is er soms onrecht op mijn tong, Of kan mijn gehemelte de rampen niet proeven;
Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
