< Ordsprogene 26 >
1 Som Sne om Somren og Regn om Høsten saa lidt hører Ære sig til for en Taabe.
Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle kunnia.
2 Som en Spurv i Fart, som en Svale i Flugt saa rammer ej Banden mod sagesløs Mand.
Kuin liitävä lintu, kuin lentävä pääskynen on aiheeton kirous: ei se toteen käy.
3 Svøbe for Hest, Bidsel for Æsel og Ris for Taabers Ryg.
Hevoselle ruoska, aasille suitset, tyhmille vitsa selkään!
4 Svar ej Taaben efter hans Daarskab, at ikke du selv skal blive som han.
Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
5 Svar Taaben efter hans Daarskab, at han ikke skal tykkes sig viis.
Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.
6 Den afhugger Fødderne og inddrikker Vold, som sender Bud ved en Taabe.
Jalat altaan katkaisee ja vääryyttä saa juoda, joka sanan lähettää tyhmän mukana.
7 Slappe som den lammes Ben er Ordsprog i Taabers Mund.
Velttoina riippuvat halvatun sääret; samoin sananlasku tyhmäin suussa.
8 Som en, der binder Stenen fast i Slyngen, er den, der hædrer en Taabe.
Yhtä kuin sitoisi kiven linkoon kiinni, on antaa kunniaa tyhmälle.
9 Som en Tornekæp, der falder den drukne i Hænde, er Ordsprog i Taabers Mund.
Kuin ohdake, joka on osunut juopuneen käteen, on sananlasku tyhmäin suussa.
10 Som en Skytte, der saarer enhver, som kommer, er den, der lejer en Taabe og en drukken.
Kuin jousimies, joka kaikkia haavoittaa, on se, joka tyhmän pestaa, kulkureita pestaa.
11 Som en Hund, der vender sig om til sit Spy, er en Taabe, der gentager Daarskab.
Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa.
12 Ser du en Mand, der tykkes sig viis, for en Taabe er der mere Haab end for ham.
Näet miehen, viisaan omissa silmissään-enemmän on toivoa tyhmästä kuin hänestä.
13 Den lade siger: »Et Rovdyr paa Vejen, en Løve ude paa Torvene!«
Laiska sanoo: "Tuolla tiellä on leijona, jalopeura torien vaiheilla".
14 Døren drejer sig paa sit Hængsel, den lade paa sit Leje.
Ovi saranoillaan kääntyilee, laiska vuoteellansa.
15 Den lade rækker til Fadet, men gider ikke føre Haanden til Munden.
Laiska pistää kätensä vatiin; ei viitsi sitä viedä suuhunsa jälleen.
16 Den lade tykkes sig større Vismand end syv, der har kloge Svar.
Laiska on omissa silmissään viisaampi kuin seitsemän, jotka vastaavat taitavasti.
17 Den griber en Hund i Øret, som blander sig i uvedkommende Strid.
Kulkukoiraa korviin tarttuu se, joka syrjäisten riidasta suuttuu.
18 Som en vanvittig Mand, der udslynger Gløder, Pile og Død,
Kuin mieletön, joka ammuskelee tulisia surmannuolia,
19 er den, der sviger sin Næste og siger: »Jeg spøger jo kun.«
on mies, joka pettää lähimmäisensä ja sanoo: "Leikillähän minä sen tein".
20 Er der intet Brænde, gaar Ilden ud, er der ingen Bagtaler, stilles Trætte.
Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora.
21 Trækul til Gløder og Brænde til Ild og trættekær Mand til at optænde Kiv.
Hehkuksi hiilet, tuleksi halot, riidan lietsomiseksi toraisa mies.
22 Bagtalerens Ord er som Lækkerbidskener, de synker dybt i Legemets Kamre.
Panettelijan puheet ovat kuin herkkupalat ja painuvat sisusten kammioihin asti.
23 Som Sølvovertræk paa et Lerkar er ondsindet Hjerte bag glatte Læber.
Kuin hopeasilaus saviastian pinnalla ovat hehkuvat huulet ja paha sydän.
24 Avindsmand hykler med Læben, i sit Indre huser han Svig;
Vihamies teeskentelee huulillaan, mutta hautoo petosta sydämessänsä.
25 gør han Røsten venlig, tro ham dog ikke, thi i hans Hjerte er syvfold Gru.
Jos hän muuttaa suloiseksi äänensä, älä häntä usko, sillä seitsemän kauhistusta hänellä on sydämessä.
26 Den, der dølger sit Had med Svig, hans Ondskab kommer frem i Folkets Forsamling.
Vihamielisyys kätkeytyy kavalasti, mutta seurakunnan kokouksessa sen pahuus paljastuu.
27 I Graven, man graver, falder man selv, af Stenen, man vælter, rammes man selv.
Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää.
28 Løgnetunge giver mange Hug, hyklersk Mund volder Fald.
Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.