詩篇 137

1 當我們坐在巴比倫河畔，一起想熙雍即淚流滿面。

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 在那地的楊柳間，掛起我們的琴絃。

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 因那些俘虜我們的，要我們唱歌，那些迫害我們的，還要我們奏樂：快些來給我們唱一支熙雍的歌!

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 但我們身處外鄉異域，怎能謳唱上主的歌曲？

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 耶路撒冷！我如果將您忘掉，願我的右手枯焦！

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 我若不懷念您，不以耶路撒冷為喜樂，就寧願我的舌頭緊緊貼在我的上顎！

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 上主，求您記住厄東的子民，在耶路撒冷蒙難的時辰，他們曾喊叫說：拆毀，拆毀！夷為平地，一直見到基礎，

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 您只知破壞的巴比倫女子！誰若依照您加給我們的災痍，也焄樣報復於您，他就得福祺。

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 誰若抓起您的嬰兒幼子，摔在盤石上，他就得福祺。

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!