Nnwom 137

1 Babilonia nsubɔnten ho, ɛhɔ na yɛtena suu bere a yɛkaee Sion no.

Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

2 Ɛhɔ konkɔn so nnua mu na yɛde yɛn asanku sensɛnee,

Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

3 ɛhɔ na yɛn nnommumfafo kaa se yɛnto nnwom, yɛn ahohiafo hwehwɛɛ anigye nnwom fii yɛn nkyɛn; wɔkae se, “Monto Sion nnwom baako nkyerɛ yɛn!”

Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

4 Ɛbɛyɛ dɛn na yɛatumi ato Awurade nnwom, bere a yɛwɔ ananafo asase so?

Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

5 Yerusalem, sɛ me werɛ fi wo a ma me nsa nifa werɛ mfi sankubɔ.

Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

6 Sɛ mankae wo a, ma me tɛkrɛma nka ntare mʼanom sɛ mamfa Yerusalem sɛ mʼanigyede kɛse pa ara a.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

7 Kae, Awurade, nea Edomfo yɛɛ da a Yerusalem hwee ase no. Wɔteɛɛ mu se, “Munnwiriw, munnwiriw ngu fam nkɔka ne fapem!”

Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

8 Ɔbabea Babilonia, wɔadome wo akɔ ɔsɛe mu, nea otua wo ka bio ani gye wɔ nea wode ayɛ yɛn no ho.

Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

9 Nea ɔkyere wo nkokoaa de wɔn dwiradwira abotan no ani gye.

Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!