Saame 132
1 Ko e Hiva ʻae ʻalu hake. ʻE Sihova, ke ke manatu kia Tevita, mo ʻene mamahi kotoa pē:
Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
2 ʻA ʻene fuakava kia Sihova, mo ʻene lea fakapapau ki he ʻOtua mālohi ʻa Sēkope;
Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
3 “Ko e moʻoni ʻe ʻikai te u ʻalu ki hoku fale nofoʻanga, pe ʻalu hake ki hoku mohenga;
En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
4 ʻE ʻikai te u tuku ʻae mohe ki hoku mata, pe ko e tulemohe ki hoku laumata,
En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
5 Kaeʻoua ke u ʻilo ha potu moʻo Sihova, ko e ʻafioʻanga ki he ʻOtua mālohi ʻo Sēkope.”
Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
6 Vakai, naʻa tau fanongo ki ai ʻi ʻEfalata: pea naʻa tau ʻilo ia ʻi he ngaahi ngoue ʻoe vao.
Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
7 “Te tau hū ki hono ngaahi fale fehikitaki: te tau lotu ʻi hono tuʻunga vaʻe.”
Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
8 Tuʻu hake, ʻE Sihova, ki ho mālōlōʻanga; ʻa koe, mo e puha ʻoe fuakava ʻo ho mālohi.
Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
9 Ke kofuʻaki ʻe hoʻo kau taulaʻeiki ʻae angatonu; pea ke kalanga ʻi he fiefia ʻa hoʻo kakai māʻoniʻoni.
Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
10 Koeʻuhi ko hoʻo tamaioʻeiki ko Tevita, ʻoua naʻa ke fakatafoki ʻae mata ʻo hoʻo pani.
Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
11 Kuo fuakava ʻa Sihova ʻi he moʻoni kia Tevita; ʻe ʻikai te ne liliu mei ai; “Te u fokotuʻu ki ho nofoʻa ʻae fua ʻo ho sino.
Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
12 Kapau ʻe fai ʻe hoʻo fānau ki heʻeku fuakava mo ʻeku fakamoʻoni ʻaia te u ako kiate kinautolu, ʻe nofo foki ʻenau fānau ʻi ho nofoʻa fakaʻeiʻeiki ʻo lauikuonga.”
Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
13 He kuo fili ʻe Sihova ʻa Saione; kuo ne finangalo ki ai ko hono ʻafioʻanga.
Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
14 “Ko hoku mālōlōʻanga eni ʻo taʻengata: te u nofo ʻi heni; he naʻaku finangalo ki ai.
Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
15 Ko e moʻoni te u tāpuaki lahi hono meʻakai: te u fakamākona ʻa hono kau masiva ʻaki ʻae mā.
Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
16 Te u fakakofu foki ʻene kau taulaʻeiki ʻaki ʻae fakamoʻui: pea ko ʻene kau māʻoniʻoni tenau kalanga ʻo leʻo lahi ʻi he fiefia.
Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
17 Te u ngaohi ke moto ai ʻae nifo ʻo Tevita: kuo u tuʻutuʻuni ʻae maama ʻa ʻeku pani.
Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
18 Te u fakakofuʻaki hono ngaahi fili ʻae mā: ka ʻe maʻuiʻui ʻa hono tatā ʻiate ia.”
Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
