Lea Fakatātā 26
1 ʻOku hangē ko e ʻuha hinehina ʻi he faʻahitaʻu mafana, mo e ʻuha ʻi he lolotonga ʻoe ututaʻu, ʻoku pehē hono taʻetaau ʻae ongoongolelei mo ha vale.
Niinkuin lumi suvella ja sede elonaikana, niin ei sovi tyhmälle kunnia.
2 Hangē ko e manupuna ʻoku hēhē, pea mo e pekepeka ʻi heʻene puna, ʻoku pehē, ʻe ʻikai hoko mai ʻae fakamalaʻia taʻehanoʻuhinga.
Niinkuin lintu menee pois, ja pääskynen lentää, niin ei sovi salvaa kirous ilman syytä.
3 Ko e meʻa kinisi ki he hoosi, mo e meʻa taʻofi ki he ʻasi, pea mo e meʻa tā ki he tuʻa ʻoe vale.
Hevoselle ruoska ja aasille ohjat, ja hullulle vitsa selkään.
4 ʻOua naʻa tali ʻaki ʻae vale ʻa ʻene vale, telia naʻa ke hoko ʻo tatau pe mo ia.
Älä vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettes myös sinä hänen kaltaiseksensa tulisi.
5 Ke talia ʻae vale ʻo fakatatau mo ʻene vale, telia naʻa poto ia ʻi hono mata ʻoʻona.
Vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettei hän näkyisi viisaaksi silmissänsä.
6 Ko ia ʻoku ne ʻave ha fekau ʻi he nima ʻo ha taha ʻoku vale ʻoku ne tuʻusi ʻae vaʻe, mo inu ʻi he fakamamahi.
Joka tyhmäin sanansaattajain kautta asian toimittaa, hän on niinkuin rampa jaloista, ja saa vahingon.
7 ʻOku ʻikai tatau ʻae vaʻe ʻoe tangata ketu: ʻoku pehē foki ʻae lea fakatātā ʻi he ngutu ʻoe kakai vale.
Niinkuin nilkku voi hypätä, niin tyhmä taitaa puhua viisaudesta.
8 ʻOku hangē ha taha ʻoku ne ai ʻae maka ʻi he makatā, ʻoku pehē pe ia ʻaia ʻoku fakaongoongoleleiʻi ʻae vale.
Joka tyhmälle taritsee kunniaa, on niinkuin joku heittäisi kalliin kiven kiviroukkioon.
9 ʻOku hangē ko e tau ʻae talaʻi ʻakau ʻi he nima ʻoe tangata konā, ʻoku pehē pe ʻae lea fakatātā ʻi he ngutu ʻoe kakai vale.
Sananlasku on tyhmäin suussa niinkuin orjantappura, joka juopuneen käsiin pistelee.
10 Ko e ʻOtua ʻaia naʻe ngaohi ʻae meʻa kotoa pē, ʻoku ne fakatou ʻatu ʻae totongi ki he vale, pea mo e kau fai kovi.
Taitava ihminen tekee kappaleen oikein; vaan joka taitamattoman palkkaa, hän sen turmelee.
11 Hangē ko e tafoki mai ʻae kulī ki heʻene lua, ʻoku pehē ʻae toe fai ʻe he vale ʻa ʻene vale.
Niinkuin koira syö oksennuksensa, niin on hullu joka hulluutensa kertoo.
12 ʻOku ke mamata ki ha tangata ʻoku ne mahalo kiate ia ko e poto ia? ʻOku tau ʻamanaki lelei hake ki he vale ʻiate ia.
Koskas näet jonkun, joka luulee itsensä viisaaksi, enempi on silloin toivoa tyhmästä kuin hänestä.
13 ʻOku pehē ʻe he tangata fakapikopiko, “ʻOku ai ʻae laione ʻi he hala: ʻoku ʻi he hala ʻoe kolo ʻae laione.”
Laiska sanoo: nuori jalopeura on tiellä, ja jalopeura kujalla.
14 Hangē ko e feʻaluʻaki ʻae matapā ʻi hono meʻa tautau, ʻoku pehē ʻaia ʻoku fakapikopiko ʻi hono mohenga.
Laiska kääntelee itsiänsä vuoteella niinkuin ovi saranassa.
15 ʻOku fakafufū ʻe he fakapikopiko ʻa hono nima ʻi hono fatafata; pea ʻoku mamahi ia ʻi heʻene toe ʻomi ia ki hono ngutu.
Laiska panee kätensä poveensa: ja se tulee hänelle työlääksi saattaa suuhunsa jälleen.
16 ʻOku poto hake ʻae fakapikopiko ʻi heʻene mahalo ʻaʻana, ʻi he kau tangata ʻe toko fitu ʻoku faʻa tali ʻaki ʻae lea ʻoku totonu.
Laiska luulee itsensä viisaammaksi kuin seitsemän, jotka hyviä tapoja opettavat.
17 Ko ia ʻoku ʻalu ange, pea ne kaunoa ʻi ha fakakikihi naʻe ʻikai kau ai ia, ʻoku tatau ia mo ha taha ʻoku puke ha kulī ʻi hono telinga.
Joka käy ohitse ja sekoittaa itsensä muiden riitoihin, hän on senkaltainen, joka koiraa korvista vetää.
18 Hangē ha tangata faha ʻoku lī fano ʻe ia ʻae afi, mo e ngaahi ngahau, mo e mate,
Niinkuin se, joka salaa ampuu, tarkoittaa joutsella ja tappaa,
19 ʻOku pehē pe ʻae tangata ʻoku ne kākaaʻi hono kaungāʻapi, ʻo ne pehē, “ʻIkai ko ʻeku fakavā pe?”
Niin on petollinen ihminen hänen lähimmäisillensä, ja sanoo: leikillä minä sen tein.
20 ʻI he ʻikai ha fefie ʻoku mate ʻae afi: pea pehē, ʻi he ʻikai ha fakakovi kuo longo leva ʻae fakakikihi.
Kuin halot loppuvat, niin tuli sammuu, ja kuin kielikellot pannaan pois, niin riidat lakkaavat.
21 Hangē ko e malamala ki he malala vela, mo e fefie ki he afi; ʻoku pehē ʻae tangata faʻa fakakikihi kē.
Niinkuin hiilet tuleen, ja puut liekkiin, niin riitainen ihminen saattaa metelin.
22 Ko e ngaahi lea ʻae tangata faʻa fafana ʻoku hangē ia ko e ngaahi makafokafo, pea ʻoku ʻasi mai ia ki he kakano ʻoe loto.
Panettelian sanat ovat niinkuin haavat, ja käyvät läpi sydämen.
23 Ko e loungutu lapu mo e loto kovi, ʻoku tatau mo ha konga ipu maumau kuo ʻufiʻufi ʻaki ʻae siliva.
Viekas kieli ja paha sydän on niinkuin saviastia hopian savulla juotettu.
24 Ko ia ʻoku taufehiʻa, ʻoku lapu ʻaki ʻe ia ʻa hono loungutu, ka ʻoku nofo ʻi hono loto ʻae kākā;
Vihamien teeskelee itsensä toisin puheellansa; mutta petos on hänen sydämessänsä.
25 ʻOka matamatalelei ʻene lea, ʻoua naʻa ke tui kiate ia: he ʻoku fitu ʻae meʻa fakalielia ʻi hono loto.
Kuin hän liehakoitsee makeilla puheillansa, niin älä usko häntä; sillä seitsemän kauhistusta on hänen sydämessänsä.
26 Ko ia ʻoku ne fakafufū ʻene fehiʻa ʻaki ʻa ʻene fai kākā, ʻe fakahā ʻa ʻene fai kovi ʻi he ʻao ʻoe fakataha kotoa pē.
Joka pitää salavihaa, tehdäksensä vahinkoa, hänen pahuutensa tulee ilmi kokouksissa.
27 Ko ia ʻoku keli ʻae luo ʻe tō ia ki ai: pea ko ia ʻoku tekaʻi ʻae maka ʻe toe ʻoho mai ia kiate ia.
Joka kuopan kaivaa, hän lankee siihen, ja joka kiven vierittää, se kierittää sen itse päällensä.
28 ʻOku fehiʻa ʻae ʻelelo loi kiate kinautolu ʻoku mamahi ai; pea ʻoku tupu ʻae malaʻia mei he ngutu ʻoku lapu.
Petollinen kieli vihaa rangaistusta, ja suu, joka myötäkielin puhuu, saattaa kadotukseen.
