Siope 39
1 “ʻOku ke ʻilo ʻae feituʻulaʻā ʻoku fanauʻi ai ʻae fanga kosi kaivao ʻoe maka? Pe ʻoku ke faʻa fakaʻilonga ʻoka fanauʻi ʻae fanga hainiti?
Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
2 ʻOku ke faʻa lau ki he kakato ʻo honau ngaahi māhina? Pe ʻoku ke ʻilo ʻae feituʻulaʻā ʻoku nau fāʻele ai?
Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
3 ʻOku nau fakamapelu ʻakinautolu, ʻoku nau fāʻeleʻi honau ʻuhiki, ʻoku nau lī kituʻa ʻenau ngaahi mamahi.
He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
4 ʻOku matamatalelei honau ʻuhiki, ʻoku nau tupu hake ʻi he toafa; ʻoku nau ʻalu atu, pea ʻikai toe haʻu kiate kinautolu.
Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
5 “Ko hai kuo ne fekau atu tauʻatāina ʻae ʻasi kaivao? Pe ko hai kuo ne vete ʻae ngaahi haʻi ʻoe ʻasi kaivao?
Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
6 ʻAia kuo u tuʻutuʻuni ʻae toafa ko hono fale ʻoʻona, mo e fonua lala ko hono ngaahi nofoʻanga.
Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
7 ʻOku manuki ia ki he tokolahi ʻoe kolo, pea ʻoku ʻikai te ne tokanga ki he kalanga ʻoe tauhi.
Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
8 Ko hono kaiʻanga ko e ngaahi moʻunga ʻataʻatā, pea ʻoku ne kumi ʻae meʻa mata kotoa pē.
Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
9 “ʻE fie tauhi kiate koe ʻae liimi, pe nofo ofi ki hoʻo ʻaiʻangakai?
Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
10 ʻOku ke faʻa nonoʻo ʻae liimi ʻaki hono noʻotaki ʻi he keli? Pe te ne muimui ʻiate koe ke fakatoka lelei ʻae ngaahi luo?
Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
11 Te ke falala ki ai koeʻuhi ʻoku lahi ʻa hono mālohi? Pe te ke tuku hoʻo ngāue kiate ia?
Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
12 Te ke tui kiate ia, te ne fetuku ki ʻapi hoʻo ngaahi fua, ʻo tānaki ia ki ho feleoko?
Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
13 “Ko e kapakau ʻoe ʻositalesi ke kapakapa: ka ʻoku puna hake ʻae sitoaka mo e falekoni.
Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
14 Vakai, ʻoku ne fakato hono ngaahi fua ʻi he kelekele, ʻo ne fakamafana ia ʻi he efu,
Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
15 Pea ngalo ʻiate ia ʻe laiki nai ia ʻe he vaʻe, pe maumauʻi ia ʻe he manu kaivao.
Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
16 Kuo fakafefeka ʻene anga ki hono fānganga ʻo hangē ʻoku ʻikai ʻaʻana ʻakinautolu: ʻoku taʻeʻaonga ʻene ngāue taʻemanavahē;
Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
17 Koeʻuhi kuo fakamasivaʻi ia ʻe he ʻOtua ʻi he poto, pea naʻe ʻikai te ne tuku kiate ia ʻae faʻa ʻilo.
Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
18 Ko e feituʻulaʻā ko ia te ne tuʻu hake ki ʻolunga, ʻoku ne manukiʻi ʻae hoosi mo ia ʻoku heka ai.
Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
19 “Naʻa ke tuku ʻe koe ʻae mālohi ki he hoosi? Naʻa ke fakakofuʻaki hono kia ʻae mana?
Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
20 ʻOku ke faʻa fakamanavahēʻi ia ʻo hangē ko e heʻe? Ko e mānava lahi ʻo hono ihu ʻoku fakailifia.
Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
21 ʻOku kenukenu ia ʻi he vahaʻa moʻunga, pea fiefia ʻi he mālohi: ʻoku ʻalu atu ia ke fakafetaulaki ki he kau tangata ʻoku toʻo mahafutau.
Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
22 ʻOku ne manuki ki he manavahē, pea ʻoku ʻikai ilifia ia; pe foki kimui mei he heletā.
Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
23 ʻOku ngatata ʻae tangakaho kiate ia, ʻae tao ngingila pea mo e fakaū.
Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
24 ʻOku ne folohifo ʻae kelekele ʻi he feinga mo e lili: pea ʻoku ʻikai te ne tui ko e leʻo ia ʻoe meʻa lea.
Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
25 ʻOku pehē ʻe ia ʻi he lotolotonga ʻoe ngaahi meʻa lea, ‘He, he;’ pea nanamu ki he tau ʻi he kei mamaʻo, ko e mana ʻoe kau taki tau, mo ʻenau mavava.
Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
26 “ʻOku puna ʻae falekoni ʻi hoʻo poto, ʻo mafao atu hono kapakau ki he feituʻu tonga?
Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
27 ʻOku puna hake ʻae ʻikale ko hoʻo fekau, ʻo ne ngaohi hono pununga ʻi ʻolunga?
Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
28 ʻOku nofo ia ʻo tatali ʻi he maka, ʻi he maka hangatāmaki, mo e potu mālohi.
Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
29 ʻOku kumi mei ai ʻene meʻakai, pea ʻoku sio hono mata mei he mamaʻo.
Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
30 ʻOku mimisi hake foki ʻe hono ʻuhiki ʻae toto: pea ko e potu ko ia ʻoku ʻi ai ʻae mate, ʻoku ʻi ai ia.”
Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
