Siope 29
1 Ka naʻe fai ai pe ʻe Siope ʻene lea mamafa, ʻo ne pehē,
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 “Taumaiā kuo u tatau eni mo e ngaahi māhina kuo hili ange, ʻo hangē ko e ngaahi ʻaho naʻe maluʻi ai au ʻe he ʻOtua;
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 ʻI he kei ulo ʻa ʻene maama ki hoku ʻulu, pea u ʻalu mo ʻene maama ʻi he fakapoʻuli;
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 ʻO hangē ko ʻeku nofo ʻi he ngaahi ʻaho ʻo ʻeku monūʻia, ʻi he fakataha ʻae kakai ʻoe ʻOtua ʻi hoku fale;
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 ʻI he kei ʻiate au ʻae Māfimafi, pea ʻiate au mo ʻeku fānau;
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 ʻI he tafe ʻae pota ʻi hoku hala, pea lilingi mai ʻe he maka ʻae lolo lahi ʻaupito;
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 ʻI heʻeku ʻalu atu ʻi he loto kolo ki he matapā, pea teuʻi hoku nofoʻanga ʻi he hala lahi!
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 Naʻe sio kiate au ʻae kau talavou, ʻonau toitoi: pea tutuʻu ki ʻolunga ʻae kau mātuʻa.
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 Naʻe taʻofi ʻe he ngaahi ʻeiki ʻenau alea, ʻo ʻai honau nima ki honau ngutu.
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 Naʻe longo pe ʻae houʻeiki, pea piki honau ʻelelo ki honau ʻoʻaoʻingutu.
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 ʻI he ongoʻi au ʻe he telinga, ne ne tāpuakiʻi au; pea ʻi he mamata ʻae mata kiate au, naʻa ne fakamoʻoniʻi au:
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 He naʻaku fakahaofia ʻae masiva naʻe tangi, ʻae tamai mate, mo ia naʻe ʻikai hano tokoni.
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 Ko e tāpuaki ʻo ia naʻe meimei mate ne hoko kiate au: pea naʻaku fakafiefiaʻi ke hiva ʻae loto ʻoe fefine kuo mate hono husepāniti.
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 Ne u ai ʻae māʻoniʻoni, pea ne ʻufiʻufi ʻaki au: naʻe tatau ʻeku fakamaau mo e pulupulu mo e pale.
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 Ko e mata au ki he kui, mo e vaʻe ki he ketu.
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 Ko e tamai au ki he masiva: pea ko e meʻa naʻe ʻikai te u ʻiloʻi ne u kumi lahi ki ai.
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 Naʻaku fesiʻi ʻae kouʻahe ʻoe fai kovi, ʻo toʻo ʻae meʻa faʻao mei hono nifo.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Pea u toki pehē, ‘Te u mate ʻi hoku pununga, pea te u fakalahi hoku ngaahi ʻaho ke hangē ko e ʻoneʻone.
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 Naʻe mafola hoku aka ʻi he ngaahi veʻe vai, pea toka ʻae hahau ki hoku vaʻa ʻi he pō kotoa.
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 Ko hoku ongoongolelei naʻe maʻuiʻui pe, pea naʻe fakafoʻou ʻeku kaufana ʻi hoku nima.’
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 “Naʻe fakafanongo ʻae kakai kiate au, ʻo tatali, pea fakalongo pē ʻi heʻeku akonaki.
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 Hili ʻeku lea naʻe ʻikai te nau tali; pea naʻe tō ʻeku lea kiate kinautolu.
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 Pea naʻa nau tatali kiate au ʻo hangē ki he ʻuha: pea nau fakamanga lahi honau ngutu ʻo hangē ki he ʻuha mui.
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 Ne u kata kiate kinautolu, pea ʻikai te nau faʻa tui; pea ko e maama ʻo hoku mata naʻe ʻikai ke nau lī ki lalo.
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 Naʻaku fili honau hala, ʻo nofo ko e ʻeiki, ne u nofo ʻo hangē ha tuʻi ʻi he kautau, pea hangē ha taha ʻoku ne fakafiemālieʻi ʻae kakai mamahi.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
