Psaltaren 109
1 För sångmästaren; av David; en psalm. Min lovsångs Gud, tig icke.
Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.
2 Ty sin ogudaktiga mun, sin falska mun hava de upplåtit mot mig, de hava talat mot mig med lögnaktig tunga.
Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.
3 Med hätska ord hava de omgivit mig, de hava begynt strid mot mig utan sak.
Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.
4 Till lön för min kärlek stå de mig emot, men jag beder allenast.
Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.
5 De hava bevisat mig ont för gott och hat för min kärlek.
He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.
6 Låt en ogudaktig man träda upp emot honom, och låt en åklagare stå på hans högra sida.
Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.
7 När han kommer inför rätta, må han dömas skyldig, och hans bön vare synd.
Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.
8 Blive hans dagar få, hans ämbete tage en annan.
Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.
9 Varde hans barn faderlösa och hans hustru änka.
Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.
10 Må hans barn alltid gå husvilla och tigga och söka sitt bröd fjärran ifrån ödelagda hem.
Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.
11 Må ockraren få i sin snara allt vad han äger, och må främmande plundra hans gods.
Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
12 Må ingen finnas, som hyser misskund med honom, och ingen, som förbarmar sig över hans faderlösa.
Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.
13 Hans framtid varde avskuren, i nästa led vare sådanas namn utplånat.
Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.
14 Hans fäders missgärning varde ihågkommen inför HERREN, och hans moders synd varde icke utplånad.
Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.
15 Må den alltid stå inför HERRENS ögon; ja, sådana mäns åminnelse må utrotas från jorden.
Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.
16 Ty han tänkte ju icke på att öva misskund, utan förföljde den som var betryckt och fattig och den vilkens hjärta var bedrövat, för att döda dem.
Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
17 Han älskade förbannelse, och den kom över honom; han hade icke behag till välsignelse, och den blev fjärran ifrån honom.
Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
18 Han klädde sig i förbannelse såsom i en klädnad, och såsom vatten trängde den in i hans liv och såsom olja in i hans ben.
Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19 Den varde honom såsom en mantel att hölja sig i, och såsom en gördel att alltid omgjorda sig med.
Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
20 Detta vare mina motståndares lön från HERREN, och deras som tala ont mot min själ.
Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
21 Men du, HERRE, Herre, stå mig bi för ditt namn skull; god är ju din nåd, så må du då rädda mig.
Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
22 Ty jag är betryckt och fattig, och mitt hjärta är genomborrat i mitt bröst.
Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.
23 Såsom skuggan, när den förlänges, går jag bort; jag ryckes bort såsom en gräshoppssvärm.
Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.
24 Mina knän äro vacklande av fasta, och min kropp förlorar sitt hull.
Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.
25 Till smälek har jag blivit inför dem; när de se mig, skaka de huvudet.
Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.
26 Hjälp mig, HERRE, min Gud; fräls mig efter din nåd;
Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;
27 och må de förnimma att det är din hand, att du, HERRE, har gjort det.
ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.
28 Om de förbanna, så välsigna du; om de resa sig upp, så komme de på skam, men må din tjänare få glädja sig.
Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.
29 Mina motståndare varde klädda i blygd och höljda i skam såsom i en mantel.
Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.
30 Min mun skall storligen tacka HERREN; mitt ibland många vill jag lova honom.
Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.
31 Ty han står på den fattiges högra sida för att frälsa honom från dem som fördöma hans själ.
Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.
