Psaltaren 102
1 Bön av en betryckt, när han försmäktar och utgjuter sitt bekymmer inför HERREN. HERRE, hör min bön, och låt mitt rop komma inför dig.
Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
2 Dölj icke ditt ansikte för mig, när jag är i nöd. Böj ditt öra till mig; när jag ropar, så skynda att svara mig.
Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
3 Ty mina dagar hava försvunnit såsom rök, benen i min kropp äro förtorkade såsom av eld.
Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
4 Mitt hjärta är förbränt såsom gräs och förvissnat; ty jag förgäter att äta mitt bröd.
Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
5 För min högljudda suckans skull tränga benen i min kropp ut till huden.
Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
6 Jag är lik en pelikan i öknen, jag är såsom en uggla bland ruiner.
Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
7 Jag får ingen sömn och har blivit lik en ensam fågel på taket.
Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
8 Hela dagen smäda mig mina fiender; de som rasa mot mig förbanna med mitt namn.
Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
9 Ty jag äter aska såsom bröd och blandar min dryck med gråt,
Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
10 för din vredes och förtörnelses skull, därför att du har gripit mig och kastat mig bort.
Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
11 Mina dagar äro såsom skuggan, när den förlänges, och jag själv förvissnar såsom gräs.
Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
12 Men du, o HERRE, tronar evinnerligen, och din åminnelse varar från släkte till släkte.
Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
13 Du skall stå upp och förbarma dig över Sion; se, det är tid att du bevisar det nåd; ja, stunden har kommit.
Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
14 Ty dina tjänare hava dess stenar kära och ömka sig över dess grus.
Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
15 Då skola hedningarna frukta HERRENS namn och alla jordens konungar din härlighet,
Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
16 när en gång HERREN har byggt upp Sion och uppenbarat sig i sin härlighet;
Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
17 när han har vänt sig till de utblottades bön och upphört att förakta deras bön.
Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
18 Det skall tecknas upp för ett kommande släkte, och det folk som varder skapat skall lova HERREN,
Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
19 att han har blickat ned från sin heliga höjd, att HERREN har skådat från himmelen ned till jorden,
Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
20 för att höra den fångnes klagan, för att befria dödens barn,
Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
21 på det att man i Sion må förkunna HERRENS namn och hans lov i Jerusalem,
Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
22 när alla folk församlas, och alla riken, för att tjäna HERREN.
Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
23 Han har på vägen nedböjt min kraft, han har förkortat mina dagar.
Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
24 Jag säger: Min Gud, tag mig icke bort i mina halva dagar, du vilkens år vara från släkte till släkte.
Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
25 I urtiden lade du jordens grund, och himlarna äro dina händer verk:
Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
26 de skola förgås, men du förbliver, de skola alla nötas ut såsom en klädnad; du skall förvanda dem såsom man byter om sin dräkt, och de fara hän.
Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
27 Men du är densamme, och dina år skola icke hava någon ände.
Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
28 Dina tjänares barn skola få bo i landet, och deras avkomma skall bestå inför dig.
Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
