Job 41
1 Kan du draga upp Leviatan med krok och med en metrev betvinga hans tunga?
Taidatkos vetää Leviatanin ongella, ja sitoa hänen kielensä nuoralla?
2 Kan du sätta en sävhank i hans nos eller borra en hake genom hans käft?
Taidatkos panna ongen hänen sierameensa, ja hänen leukaluunsa pistää naskalilla lävitse?
3 Menar du att han skall slösa på dig många böner eller tala till dig med mjuka ord?
Luuletkos, että hän sinua paljon rukoilee, ja liehakoitsee sinun edessäs?
4 Att han skall vilja sluta fördrag med dig, så att du finge honom till din träl för alltid?
Luuletkos, että hän tekee liiton sinun kanssas, saadakses häntä alinomaiseksi orjakses?
5 Kan du hava honom till leksak såsom en fågel och sätta honom i band åt dina tärnor?
Taidatkos leikitä hänen kanssansa niinkuin linnun kanssa, eli sitoa hänen sinun piikais sekaan?
6 Pläga fiskarlag köpslå om honom och stycka ut hans kropp mellan krämare?
Luuletkos hänen kumppaneilta leikattaman, jaettaa kauppamiehille.
7 Kan du skjuta hans hud full med spjut och hans huvud med fiskharpuner?
Taidatkos täyttää koko verkkohuoneen hänen nahallansa, eli kalamiesten kokkoin hänen päällänsä.
8 Ja, försök att bära hand på honom du skall minnas den striden och skall ej föra så mer.
Koska sinä häneen rupeet kädelläs, niin muista, ettäs tulet sotaan, josta et sinä mitään voita.
9 Nej, den sådant vågar, hans hopp bliver sviket, han fälles till marken redan vid hans åsyn.
Katso, hänen toivonsa pettää hänen; sillä koska hän hänen näkee, mukeltaneeko hän pois?
10 Så oförvägen är ingen, att han törs reta denne. Vem vågar då sätta sig upp mot mig själv?
Ei ole niin rohkiaa, kuin tohtii hänen herättää: kuka siis seisoo minun edessäni?
11 Vem har först givit mig något, som jag alltså bör betala igen? Mitt är ju allt vad som finnes under himmelen.
Kuka on minulle jotakin ennen antanut, että minä sen hänelle maksaisin? Minun ovat kaikki, mitä kaikkein taivasten alla on.
12 Jag vill ej höra upp att tala om hans lemmar, om huru väldig han är, och huru härligt han är danad.
Minun täytyy puhua kuinka suuri, kuinka väkevä ja kuinka kaunis hän on.
13 Vem mäktar rycka av honom hans pansar? Vem vågar sig in mellan hans käkars par?
Kuka riisuu hänen vaatteensa? Kuka tohtii ruveta hänen hampaisiinsa?
14 Hans gaps dörrar, vem vill öppna dem? Runtom hans tänder bor ju förskräckelse.
Kuka voi avata hänen leukaluunsa, jotka ovat hirmuiset hänen hammastensa ympäri?
15 Stolta sitta på honom sköldarnas rader; hopslutna äro de med fast försegling.
Hänen suomuksensa ovat pulskiat, kiinnitetyt toinen toiseensa, niinkuin sinetti.
16 Tätt fogar sig den ena intill den andra, icke en vindfläkt tränger in mellan dem.
Yksi on kiinni toisessa, niin ettei tuuli pääse lävitse.
17 Var och en håller ihop med den nästa, de gripa in i varandra och skiljas ej åt.
Ne ovat kiinni toinen toisessansa ja pysyvät yhdessä, ettei heitä taideta eroittaa.
18 När han fnyser, strålar det av ljus; hans blickar äro såsom morgonrodnadens ögonbryn.
Hänen aivastamisestansa kiiltää valkeus, ja hänen silmänsä ovat niinkuin aamuruskon silmälaudat.
19 Bloss fara ut ur hans gap, eldgnistor springa fram därur.
Hänen sunstansa käyvät tulisoitot ulos, ja tuliset kipinät sinkoilevat.
20 Från hans näsborrar utgår rök såsom ur en sjudande panna på bränslet.
Hänen sieraimistansa käy ulos savu, niinkuin kiehuvasta padasta ja kattilasta.
21 Hans andedräkt framgnistrar eldkol, och lågor bryta fram ur hans gap.
Hänen henkensä on niinkuin tulinen hiili, ja hänen suustansa käy liekki ulos.
22 På hans hals har kraften sin boning, och framför honom stapplar försagdhet.
Hänen kaulansa on vahva; ja se on hänen ilonsa, kuin hän tekee jotakin vahinkoa.
23 Själva det veka på hans buk är ett stadigt fogverk, det sitter orubbligt, såsom gjutet på honom.
Hänen lihansa jäsenet ovat kiinni toinen toisessansa, ne ovat hänessä kiinni, ettei hän liikuteta.
24 Hans hjärta är fast såsom sten, fast såsom bottenstenen i kvarnen.
Hänen sydämensä on kova niinkuin kivi, ja niin vahva kuin alimmainen myllyn kivi.
25 När han reser sig, bäva hjältar, av ångest mista de all sans.
Kuin hän korottaa itsensä, niin väkevät peljästyvät; kuin hän joutuu edes, niin ei siellä armoa ole.
26 Angripes han med ett svärd, så håller det ej stånd, ej heller spjut eller pil eller pansar.
Jos hänen tykönsä mennään miekalla eli keihäällä, aseilla eli haarniskoilla, niin ei hän itsiänsä liikuta.
27 Han aktar järn såsom halm och koppar såsom murket trä.
Ei hän rautaa tottele enempi kuin kortta, eikä vaskea enempi kuin lahopuuta.
28 Bågskott skrämma honom ej bort, slungstenar förvandlas för honom till strå;
Ei häntä nuolet karkota, ja linkokivet ovat hänelle niinkuin akanat.
29 ja, stridsklubbor aktar han såsom strå, han ler åt rasslet av lansar.
Vasara on hänen edssänsä niinkuin korsi; hän pilkkaa liehuvia keihäitä.
30 På sin buk bär han skarpa eggar, spår såsom av en tröskvagn ristar han i dyn.
Ja hän taitaa maata terävällä kivellä, hän makaa terävällä niinkuin sontatunkiolla.
31 Han gör djupet sjudande som en gryta, likt en salvokokares kittel förvandlar han vattnet.
Hän saattaa syvän meren kiehumaan niinkuin padan, ja liikuttaa yhteen niinkuin voiteen.
32 Bakom honom strålar vägen av ljus, djupet synes bära silverhår.
Hänen jälkeensä polku valkenee; hän tekee syvyydet sangen harmaaksi.
33 Ja, på jorden finnes intet som är honom likt, otillgänglig för fruktan skapades han.
Ei ole maalla hänen vertaistansa; hän on tehty pelkäämättömäksi.
34 På allt vad högt är ser han med förakt, konung är han över alla stolta vilddjur.
Hän katsoo kaikki korkiat ylön; hän on kaikkein ylpeiden kuningas.
