Psaltaren 132
1 En vallfartssång. Tänk, HERRE, David till godo, på allt vad han fick lida,
Veisu korkeimmassa Kuorissa. Muista, Herra, Davidia, ja kaikkia hänen vaivojansa,
2 han som svor HERREN en ed och gjorde ett löfte åt den Starke i Jakob;
Joka Herralle vannoi, ja lupasi lupauksen Jakobin väkevälle:
3 »Jag skall icke gå in i den hydda där jag bor, ej heller bestiga mitt viloläger,
En mene huoneeni majaan, enkä vuoteeseeni pane maata;
4 jag skall icke unna mina ögon sömn eller mina ögonlock slummer,
En anna silmäini unta saada, enkä silmälautaini torkkua,
5 förrän jag har funnit en plats åt HERREN, en boning åt den Starke i Jakob.»
Siihenasti kuin minä löydän sian Herralle, Jakobin väkevän asumiseksi.
6 Ja, vi hörde därom i Efrata, vi förnummo det i skogsbygden.
Katso, me kuulimme hänestä Ephratassa: me olemme sen löytäneet metsän kedoilla.
7 Låtom oss gå in i hans boning, tillbedja vid hans fotapall.
Me tahdomme hänen asuinsioihinsa mennä, ja kumartaa hänen jalkainsa astinlaudan edessä.
8 Stå upp, HERRE, och kom till din vilostad, du och din makts ark.
Nouse, Herra, sinun lepoos, sinä ja sinun väkevyytes arkki.
9 Dina präster vare klädda i rättfärdighet, och dina fromma juble.
Anna pappis pukea heitänsä vanhurskaudella ja sinun pyhäs riemuitkaan.
10 För din tjänare Davids skull må du icke visa tillbaka din smorde.
Älä käännä pois voideltus kasvoja, sinun palvelias Davidin tähden.
11 HERREN har svurit David en osviklig ed, som han icke skall rygga: »Av ditt livs frukt skall jag sätta konungar på din tron.
Herra on vannonut Davidille totisen valan, ja ei hän siitä vilpistele: sinun ruumiis hedelmästä minä istutan istuimelles.
12 Om dina barn hålla mitt förbund och hålla mitt vittnesbörd, som jag skall lära dem, så skola ock deras barn till evig tid få sitta på din tron.
Jos sinun lapses minun liittoni pitävät, ja minun todistukseni, jotka minä heille opetan, niin heidän lapsensa myös pitää sinun istuimellas istuman ijankaikkisesti.
13 Ty HERREN har utvalt Sion, där vill han hava sin boning.
Sillä Herra on Zionin valinnut, ja tahtoo sitä asuinsiaksensa.
14 Detta är min vilostad till evig tid; här skall jag bo, ty till detta ställe har jag lust.
Tämä on minun leponi ijankaikkisesti: tässä minä tahdon asua; sillä se minulle kelpaa.
15 Dess förråd skall jag rikligen välsigna, åt dess fattiga skall jag giva bröd till fyllest.
Minä hyvästi siunaan hänen elatuksensa, ja hänen köyhillensä kyllä annan leipää.
16 Dess präster skall jag kläda i frälsning, och dess fromma skola jubla högt.
Hänen pappinsa minä puetan autuudella; ja hänen pyhänsä pitää ilolla riemuitseman.
17 Där skall jag låta ett horn skjuta upp åt David; där har jag rett till en lampa åt min smorde.
Siellä minä annan puhjeta Davidin sarven: minä valmistan kynttilän voidellulleni.
18 Hans fiender skall jag kläda i skam, men på honom skall hans krona glänsa.» Se Horn i Ordförkl.
Hänen vihollisensa minä häpiällä puetan; mutta hänen päällänsä pitää hänen kruununsa kukoistaman.
