Psaltaren 120

1 En vallfartssång. Jag ropar till HERREN i min nöd, och han svarar mig.

Veisu korkeimmassa Kuorissa. Minä huudan Herraa minun tuskissani, ja hän kuulee minun rukoukseni.

2 HERRE, rädda min själ från lögnaktiga läppar, från en falsk tunga.

Herra, pelasta minun sieluni valhettelevista suista ja vääristä kielistä?

3 Varmed bliver du lönad, både nu och allt framgent, du falska tunga?

Mitä väärä kieli taitaa sinulle tehdä? ja mitä se taitaa toimittaa?

4 Jo, med en våldsverkares skarpa pilar och med glödande ginstkol.

Se on niinkuin väkevän terävät nuolet, niinkuin tuli katajissa.

5 Ve mig, att jag måste dväljas i Meseks land och bo ibland Kedars hyddor!

Voi minua, että minä olen muukalainen Mesekin seassa! minun täytyy asua Kedarin majain seassa.

6 Länge nog har min själ måst bo ibland dem som hata friden.

Se tulee minun sielulleni ikäväksi, asua niiden tykönä, jotka rauhaa vihaavat.

7 Jag själv håller frid, men säger jag blott ett ord, äro de redo till strid.

Minä pidän rauhan, mutta kuin minä puhun, niin he sodan nostavat.