Job 19
1 Därefter tog Job till orda och sade:
Job vastasi ja sanoi:
2 Huru länge skolen I bedröva min själ och krossa mig sönder med edra ord?
"Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3 Tio gånger haven I nu talat smädligt mot mig och kränkt mig utan all försyn.
Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4 Om så är, att jag verkligen har farit vilse, då är förvillelsen min egen sak.
Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5 Men viljen I ändå verkligen förhäva eder mot mig, och påstån I att smäleken har drabbat mig med skäl,
Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6 så veten fastmer att Gud har gjort mig orätt och att han har omsnärjt mig med sitt nät.
Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7 Se, jag klagar över våld, men får intet svar; jag ropar, men får icke rätt.
Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8 Min väg har han spärrat, så att jag ej kommer fram, och över mina stigar breder han mörker.
Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9 Min ära har han avklätt mig, och från mitt huvud har han tagit bort kronan.
Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10 Från alla sidor bryter han ned mig, så att jag förgås; han rycker upp mitt hopp, såsom vore det ett träd.
Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11 Sin vrede låter han brinna mot mig och aktar mig såsom sina ovänners like.
Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12 Hans skaror draga samlade fram och bereda sig väg till anfall mot mig; de lägra sig runt omkring min hydda.
Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13 Långt bort ifrån mig har han drivit mina fränder; mina bekanta äro idel främlingar mot mig.
Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14 Mina närmaste hava dragit sig undan, och mina förtrogna hava förgätit mig.
Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15 Mitt husfolk och mina tjänstekvinnor akta mig såsom främling; en främmande man har jag blivit i deras ögon.
Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16 Kallar jag på min tjänare, så svarar han icke; ödmjukt måste jag bönfalla hos honom.
Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17 Min andedräkt är vidrig för min hustru, jag väcker leda hos min moders barn.
Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18 Till och med de små barnen visa mig förakt; så snart jag står upp, tala de ohöviskt emot mig.
Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19 Ja, en styggelse är jag för alla dem jag umgicks med; de som voro mig kärast hava vänt sig emot mig.
Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20 Benen i min kropp tränga ut i hud och hull; knappt tandköttet har jag fått behålla kvar.
Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21 Haven misskund, haven misskund med mig, I mina vänner, då nu Guds hand så har hemsökt mig.
Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22 Varför skolen I förfölja mig, I såsom Gud, och aldrig bliva mätta av mitt kött?
Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23 Ack att mina ord skreves upp, ack att de bleve upptecknade i en bok,
Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24 ja, bleve med ett stift av järn och med bly för evig tid inpräglade i klippan!
rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 Dock, jag vet att min förlossare lever, och att han till slut skall stå fram över stoftet.
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26 Och sedan denna min sargade hud är borta, skall jag fri ifrån mitt kött få skåda Gud.
Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27 Ja, honom skall jag få skåda, mig till hjälp, för mina ögon skall jag se honom, ej såsom en främling; därefter trånar jag i mitt innersta.
Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28 Men när I tänken: »huru skola vi icke ansätta honom!» -- såsom vore skulden att finna hos mig --
Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29 då mån I taga eder till vara för svärdet, ty vreden hör till de synder som straffas med svärd; så mån I då besinna att en dom skall komma.
niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."
