Höga Visan 2
1 Jag är ett blomster i Saron, och en lilja i dalenom.
Minä olen Saronin kukkanen, ja kukoistus laaksossa.
2 Såsom en ros ibland törne, så är min kära ibland döttrarna.
Niinkuin ruusu orjantappuroissa, niin on armaani tytärten seassa.
3 Såsom ett äpleträ ibland skogsträ, så är min vän ibland sönerna; jag sitter under dens skugga, som jag begärar, och hans frukt är minom hals söt.
Niinkuin omenapuu metsäpuiden seassa, niin on ystäväni poikain seassa: minä istun hänen varjossansa, jota minä anon, ja hänen hedelmänsä on minun suussani makia.
4 Han hafver mig in uti vinkällaren, och kärleken är hans baner öfver mig.
Hän johdattaa minua viinakellariinsa; ja rakkaus on hänen lippunsa minun päälläni.
5 Han vederqvicker mig med blomster, och uppfriskar mig med äple; ty jag är krank af älskog.
Virvoittakaat minua viinaleileillä, ja vahvistakaat minua omenilla; sillä minä olen sairas rakkaudesta.
6 Hans venstra hand ligger under mitt hufvud, och hans högra hand omfamnar mig.
Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, hänen oikia kätensä halaa minua.
7 Jag besvär eder, Jerusalems döttrar, vid rår, eller vid hinder i markene, att I icke uppväcken eller omaken mina käresto, tilldess henne sjelf lyster.
Minä vannotan tietä, Jerusalemin tyttäret, metsävuohten eli naaraspeurain kautta kedolla, ettette herätä eli vaivaa armastani, siihen asti kuin hän itse tahtoo.
8 Detta är mins väns röst; si, han kommer, och springer på bergen, och springer på högarna.
Tämä on ystäväni ääni, katso, hän tulee: hän hyppää vuorilla ja karkaa kukkuloille.
9 Min vän är lik enom råbock, eller ungom hjort; si, han står bak vår vägg, och ser genom fenstret, och gluggar genom gallret.
Ystäväni on metsävuohen eli nuoren peuran kaltainen: katso, hän seisoo seinän takana, ja katsoo akkunasta sisälle, ja kurkistelee häkin lävitse.
10 Min vän svarar, och säger till mig: Statt upp, min kära, min dägeliga, och kom hit.
Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule.
11 Ty si, vintren är förgången, regnet är öfverståndet, och är sin väg;
Sillä katso, talvi on kulunut, ja sade lakannut ja mennyt pois:
12 Blomstren äro utgångna på markene; vårtiden är kommen, och turturdufvan låter sig höra i vårt land;
Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut, ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme;
13 Fikonaträt är knoppadt, vinträn blomstras, och gifva sina lukt; statt upp, min kära, och kom, min dägeliga, kom hit.
Fikunapuut puhkeevat, viinapuut kukoistavat ja antavat hajunsa: nouse, armaani, ihanaiseni, ja tule.
14 Min dufva uti stenklyftor, uti bergsrefvor, låt mig se ditt ansigte, låt mig höra dina röst; ty din röst är söt, och ditt ansigte ljufligit.
Kyhkyläiseni vuoren raossa ja kivirauniossa, anna minun nähdä kasvos, anna minun kuulla äänes; sillä sinun äänes on suloinen, ja kasvos ihanainen.
15 Tager oss räfvar, de små räfvar, som förderfva vingårdar; ty våra vingårdar blomstras.
Ottakaat meille ketut kiinni, ne vähät ketut, jotka turmelevat viinamäet; sillä meidän viinamäkemme ovat röhkäleillä.
16 Min vän är min, och jag är hans, den der beter ibland roser;
Ystäväni on minun, ja minä hänen, joka kaitsee kukkasten keskellä,
17 Intilldess att dagen sval varder, och skuggorna afvika; vänd om, blif såsom en rå, min vän, eller såsom en ung hjort på skiljebergen.
Siihenasti että päivä jäähtyy ja varjot kulkevat pois. Palaja, ole niinkuin metsävuohi, ystäväni, eli niinkuin nuori peura Eroitusvuorilla.
