Psaltaren 90
1 En bön Mose dens Guds mansens. Herre, du äst vår tillflykt, ifrå slägte till slägte.
Moseksen Jumalan miehen rukous. Herra, sinä olet meidän turvamme, suvusta sukuun.
2 Förr än bergen vordo, och jorden och verlden skapade blefvo, äst du Gud, af evighet till evighet;
Ennenkuin vuoret olivat, eli maa ja maailma luotiin, olet sinä Jumala ijankaikkisesta ijankaikkiseen,
3 Du som låter menniskorna dö, och säger: Kommer igen, I menniskors barn.
Sinä, joka annat ihmiset kuolla, ja sanot: tulkaat jälleen, te ihmisten lapset.
4 Ty tusende år äro för dig såsom den dag i går framgick, och såsom en nattväkt.
Sillä tuhat ajastaikaa ovat sinun edessäs niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin vartio yöllä.
5 Du låter dem gå sin kos såsom en ström; och äro såsom en sömn; likasom gräs, det dock snarliga förvissnar;
Sinä vuodatat heitä niinkuin kosken, ja he ovat niinkuin uni, niinkuin ruoho aamulla, joka kohta lakastuu,
6 Det der bittida blomstras, och snart vissnar; och på aftonen afhugget varder, och förtorkas.
Joka aamulla kukoistaa ja nopiasti kuivuu, ja ehtoona leikataan ja kuivettuu.
7 Det gör din vrede, att vi så förgås, och din grymhet, att vi så hasteliga hädan måste.
Sen tekee sinun vihas, että me niin hukumme, ja sinun hirmuisuutes, että me niin äkisti täältä temmataan.
8 Ty våra missgerningar sätter du för dig, våra okända synder i ljuset för ditt ansigte.
Sillä meidän pahat tekomme sinä asetat etees, meidän tuntemattomat syntimme valkeuteen sinun kasvois eteen.
9 Derföre gå alle våre dagar sin kos genom dina vrede; vi lykte vår år såsom ett tal.
Sentähden kuluvat kaikki meidän päivämme sinun vihastas: meidän vuotemme loppuvat pikemmin kuin juttu.
10 Vårt lif varar sjutio år, åt högsta åttatio år; och då det bäst varit; hafver, så hafver det möda och arbete varit; ty det går snart sin kos, lika som vi flöge bort.
Meidän elinaikamme on seitsemänkymmentä vuotta, taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta: ja kuin se paras on ollut, niin on se tuska ja työ ollut: sillä se leikataan pois. niinkuin me lentäisimme pois.
11 Men ho tror det, att du så svårliga vredgas? Och ho fruktar sig för sådana dine grymhet?
Mutta kuka uskoo sinun niin raskaasti vihastuvan? ja kuka pelkää senkaltaista hirmuisuuttas?
12 Lär oss betänka, att vi dö måste, på det vi måge förståndige varda.
Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme.
13 Herre, vänd dig dock till oss igen, och var dinom tjenarom nådelig.
Herra! käännä siis itses taas meidän puoleemme, ja ole palvelioilles armollinen.
14 Uppfyll oss bittida med dine nåd; så vilje vi fröjdas, och glade vara i våra lifsdagar.
Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.
15 Gläd oss igen, efter det du oss så länge plågat hafver, efter det vi så länge olycko lidit hafve.
Ilahuta nyt meitä jälleen, ettäs meitä niin kauvan vaivannut olet, että me niin kauvan onnettomuutta kärsineet olemme.
16 Bete dinom tjenarom dina gerningar, och dina äro deras barnom.
Osoita palvelialles sinun tekos, ja kunnias heidän lapsillensa.
17 Och Herren, vår Gud, vare oss blid, och främje våra händers verk med oss; ja våra händers verk främje han.
Ja, Herra meidän Jumalamme olkoon meille leppyinen, ja vahvistakoon meidän kättemme teot meissä: jaa, meidän kättemme teot hän vahvistakoon!
