Psaltaren 17
1 En bön Davids. Herre, hör rätthetena; gif akt uppå mitt rop, förnim mina bön, den icke utaf en falsk mun går.
Daavidin rukous. Kuule, Herra, minun oikeata asiaani, tarkkaa minun huutoani, ota korviisi minun rukoukseni, joka ei lähde petollisilta huulilta.
2 Tala du i mine sak, och se du uppå hvad rätt är.
Sinulta tulee minulle oikeus, sinun silmäsi katsovat sitä, mikä oikein on.
3 Du pröfvar mitt hjerta, och besöker det om nattena, och ransakar mig, och finner intet; jag hafver satt mig före, att min mun icke öfverträda skall.
Sinä koettelet minun sydäntäni, tarkkaat sitä yöllä, sinä tutkit minua, mutta et mitään löydä. Jos minä pahaa ajattelen, ei se käy suustani ulos.
4 Jag förvarar mig i dina läppars orde, för menniskors gerningar, på mördarens väg.
Mitä ihmiset tehköötkin, sinun huultesi sanassa minä pysyn ja kavahdan väkivaltaisen teitä.
5 Behåll min gång på dinom stigom, att min steg icke slinta.
Minun askeleeni pysyvät sinun poluillasi, minun jalkani eivät horju.
6 Jag ropar till dig, att du Gud ville höra, mig; böj din öron till mig, hör mitt tal.
Minä huudan sinua avukseni, sillä sinä vastaat minulle, Jumala; kallista korvasi minun puoleeni, kuule minun puheeni.
7 Bevisa, dina underliga godhet, du, deras Frälsare, som trösta uppå dig, emot dem som sig emot dina högra hand sätta.
Osoita ihmeellinen armosi, sinä, joka pelastat vihamiesten vallasta ne, jotka turvaavat sinun oikeaan käteesi.
8 Bevara mig såsom en ögnasten; beskärma mig under dina vingars skugga;
Varjele minua niinkuin silmäterää, kätke minut siipiesi suojaan
9 För de ogudaktiga, som mig förhärja; för mina ovänner, som efter mina själ stå allt omkring.
jumalattomilta, jotka tahtovat minut tuhota, verivihollisiltani, jotka minua saartavat.
10 Deras fete hålla tillsamman; de tala med sin mun stor ord.
He ovat sulkeneet tunnottomat sydämensä, heidän suunsa puhuu ylvästellen.
11 Hvar vi gå, så äro de kringom oss; sina ögon ställa de derefter, att de måga slå oss till jordena;
He ovat kintereillämme, he jo kiertävät meidät, he vaanivat silmillään, lyödäksensä maahan.
12 Såsom ett lejon, som rof begärar; såsom ett ungt lejon, som i kulone sitter.
Hän on niinkuin saalista himoitseva leijona, niinkuin nuori leijona, joka piilossa väijyy.
13 Herre, statt upp, öfverfall honom, och nederslå honom; undsätt mina själ ifrå de ogudaktiga, med ditt svärd;
Nouse, Herra, astu hänen eteensä. Paiskaa hänet maahan. Vapahda miekallasi minun sieluni jumalattomista,
14 Ifrå dine hands menniskom, Herre, ifrå denne verldenes menniskom, hvilka sin del hafva medan de lefva; dem du buken fyller med dina håfvor; de der barn nog hafva, och låta sina återlefvor sinom barnom.
kädelläsi ihmisistä, Herra, tämän maailman ihmisistä, joiden osa on tässä elämässä, joiden vatsan sinä täytät antimillasi, joiden pojat tulevat ravituiksi ja jotka jättävät yltäkylläisyytensä lapsilleen.
15 Men jag vill skåda ditt ansigte i rättfärdighet; jag vill mätt varda, när jag uppvakar efter ditt beläte.
Mutta minä saan nähdä sinun kasvosi vanhurskaudessa, herätessäni ravita itseni sinun muotosi katselemisella.
