Psaltaren 109
1 En Psalm Davids, till att föresjunga. Gud, mitt lof, tig icke;
Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Jumala, minun ylistykseni, älä ole vaiti.
2 Ty de hafva upplåtit sin ogudaktiga och falska mun emot mig, och tala emot mig med falska tungor.
Sillä he ovat avanneet minua vastaan jumalattoman ja petollisen suun, he puhuttelevat minua valheen kielellä.
3 Och de tala hätskeliga emot mig allestäds, och strida emot mig utan sak.
Vihan sanoilla he ovat minut piirittäneet, ja syyttä he sotivat minua vastaan.
4 Derföre, att jag älskar dem, äro de emot mig; men jag beder.
Rakkauteni palkaksi he minua vainoavat, mutta minä ainoastaan rukoilen.
5 De bevisa mig ondt för godt, och hat för min kärlek.
He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.
6 Sätt ogudaktiga öfver honom, och Satan stånde på hans högra hand.
Aseta jumalaton mies häntä vastaan, ja seisokoon syyttäjä hänen oikealla puolellansa.
7 Den som sig af honom lära låter, hans lefverne vare ogudaktigt, och hans bön vare synd.
Oikeuden edessä hän joutukoon syyhyn, ja hänen rukouksensa tulkoon synniksi.
8 Varde hans dagar få, och hans ämbete tage en annar.
Hänen päivänsä olkoot harvat, ottakoon toinen hänen kaitsijatoimensa.
9 Varde hans barn faderlös, och hans hustru enka.
Tulkoot hänen lapsensa orvoiksi ja hänen vaimonsa leskeksi.
10 Hans barn gånge husvill och tigge, och söke, såsom de der förderfvade äro.
Kierrelkööt hänen lapsensa alati kerjäten, anelkoot kaukana kotinsa raunioilta.
11 De ockrare utsuge allt det han hafver, och de främmande bortröfve hans gods.
Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
12 Och ingen bevise honom godt, och ingen förbarme sig öfver hans faderlösa.
Älköön kukaan osoittako hänelle laupeutta, älköönkä kukaan armahtako hänen orpojansa.
13 Hans efterkommande varde utrotade; deras namn varde i androm led utplånad.
Hänen jälkeläisensä hävitkööt sukupuuttoon, pyyhittäköön heidän nimensä pois toisessa polvessa.
14 På hans fäders missgerning varde tänkt för Herranom, och hans moders synd varde intet utplånad.
Hänen isiensä rikkomukset pysykööt Herran muistossa, älköönkä hänen äitinsä syntiä pyyhittäkö pois.
15 Herren låte dem aldrig komma utu sin ögnasyn, och deras åminnelse varde utrotad på jordene;
Olkoot ne Herran edessä alati, ja hävittäköön hän heidän muistonsa maan päältä.
16 Derföre att han så platt ingen barmhertighet hade; utan förföljde den elända och fattiga, och den bedröfvada, till att dräpa honom.
Sillä se mies ei ajatellutkaan tehdä laupeutta, vaan vainosi kurjaa ja köyhää ja sydämen tuskassa olevaa, tappaaksensa hänet.
17 Och han ville hafva förbannelse, den skall ock komma honom; han ville icke välsignelse, så skall hon ock vara långt ifrå honom.
Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas.
18 Och han drog förbannelse uppå sig, såsom sina skjorto; och hon är ingången i hans inelfver, såsom vatten, och såsom olja uti hans ben.
Hän puki kirouksen yllensä niinkuin vaatteensa, ja se meni hänen sisuksiinsa niinkuin vesi ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19 Hon varde honom såsom en klädnad, den han uppå sig hafver, och såsom ett bälte, der han allestädes omgjordar sig med.
Se olkoon hänellä viittana, johon hän verhoutuu, ja vyönä, johon hän aina vyöttäytyy.
20 Alltså ske dem af Herranom, som mig emot äro, och tala ondt emot mina själ.
Tämä olkoon Herralta minun vainoojaini palkka ja niiden, jotka puhuvat pahaa minua vastaan.
21 Men du, Herre, Herre, var du med mig för ditt Namns skull; ty din nåd är min tröst, fräls mig.
Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut.
22 Ty jag är fattig och elände; mitt hjerta är bedröfvadt i mig.
Sillä minä olen kurja ja köyhä, ja sydämeni on haavoitettu minun rinnassani.
23 Jag går bort såsom en skugge, den fördrifven varder, och varder förjagad såsom gräshoppor.
Minä katoan pois kuin pitenevä varjo, minut pudistetaan pois kuin heinäsirkka.
24 Min knä äro svage af fasto, och mitt kött är magert, och hafver ingen fetma.
Polveni horjuvat paastoamisesta, ja minun ruumiini on laihtunut lihattomaksi.
25 Och jag måste vara deras begabberi; när de se mig, rista de sitt hufvud.
Ja minä olen joutunut heidän herjattavakseen, minut nähdessään he nyökyttävät päätänsä.
26 Gör mig bistånd, Herre, min Gud; hjelp mig efter dina nåd;
Auta minua, Herra, minun Jumalani, pelasta minut armosi jälkeen;
27 Att de måga förnimma, att det är din hand; att du, Herre, detta gör.
ja he saakoot tuta, että tämä on sinun kätesi, että sinä, Herra, sen teit.
28 Förbanna de, så välsigna du; sätta de sig emot mig, så varde de till skam; men din tjenare glädje sig.
Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita.
29 Mine motståndare varde med försmädelse beklädde, och varde med sine skam öfvertäckte, såsom med en kjortel.
Olkoon häväistys minun vainoojaini pukuna, ja verhotkoon heitä heidän häpeänsä niinkuin viitta.
30 Jag vill mycket tacka Herranom med min mun, och lofva honom ibland många.
Minä suullani kiitän suuresti Herraa, ja monien keskellä minä ylistän häntä.
31 Ty han står dem fattiga på högra handene, att han skall hjelpa honom ifrå dem som hans lif fördöma.
Sillä hän seisoo köyhän oikealla puolella pelastaakseen hänet niistä, jotka hänet tuomitsevat.
