Psaltaren 102
1 En Bön dens eländas, när han bedröfvad är, och sin klagan för Herranom utgjuter. Herre, hör mina bön, och låt mitt ropande till dig komma.
Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
2 Fördölj icke ditt ansigte för mig; i nödene böj dina öron till mig; när jag åkallar, så bönhör mig snarliga.
Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
3 Ty mine dagar äro bortgångne såsom en rök, och mine ben äro förbrände såsom en brand.
Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
4 Mitt hjerta är slaget, och förtorkadt såsom hö; så att jag ock förgäter äta mitt bröd.
Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
5 Mine ben låda vid mitt kött, af gråtande och suckande.
Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
6 Jag är lika som en pelikan i öknene; jag är lika som en stenuggla uti de förstörda städer.
Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
7 Jag vakar, och är såsom en ensam fogel på taket.
Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
8 Dagliga försmäda mig mine fiender, och de som mig bespotta, svärja vid mig.
Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
9 Ty jag äter asko såsom bröd, och blandar min dryck med gråt;
Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
10 För ditt hots och vredes skull; att du hafver upphöjt mig, och i grund nederslagit mig.
Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
11 Mine dagar äro framgångne såsom en skugge, och jag borttorkas såsom gräs.
Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
12 Men du, Herre, blifver evinnerliga, och din åminnelse ifrå slägte till slägte.
Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
13 Statt upp, och förbarma dig öfver Zion; ty det är tid, att du äst nådelig, och stunden är kommen.
Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
14 Ty dine tjenare ville gerna, att det skulle bygdt varda, och sågo gerna, att dess sten och kalk tillredd vorde;
Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
15 Att Hedningarna måtte frukta ditt Namn, Herre, och alle Konungar på jordene dina äro;
Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
16 Att Herren bygger Zion, och låter se sig i sin äro.
Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
17 Han vänder sig till de öfvergifnas bön, och försmår icke deras bön.
Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
18 Det varde beskrifvet för de efterkommande; och det folk, som skall skapadt varda, skall lofva Herran.
Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
19 Ty han skådar af sine helga högd, och Herren ser af himmelen på jordena;
Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
20 Att han skall höra dens fångnas suckande, och förlossa dödsens barn;
Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
21 På det de skola i Zion predika Herrans Namn, och hans lof i Jerusalem;
Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
22 När folken sammankomma, och Konungariken, till att tjena Herranom.
Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
23 Han tvingar på vägenom mina kraft; han förkortar mina dagar.
Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
24 Jag säger: Min Gud, tag mig icke bort i mina halfva dagar; dina år vara evinnerliga.
Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
25 Du hafver tillförene grundat jordena, och himlarna äro dina händers verk.
Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
26 De måste förgås, men du blifver; de skola alle föråldras såsom ett kläde; de skola förvandlade varda såsom en klädnad, när du förvandlar dem.
Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
27 Men du blifver såsom du äst, och dine år taga ingen ända.
Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
28 Dina tjenares barn varda blifvande, och deras säd skall trifvas för dig.
Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
