Job 6
1 Job svarade, och sade:
Job vastasi ja sanoi:
2 När man voge min jämmer, och lade allt mitt lidande på ena våg,
"Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
3 Så skulle det vara svårare, än sanden i hafvet; derföre är förgäfves hvad jag säger.
Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
4 Förty dens Allsmägtigas pilar stå i mig, hvilkens grymhet utsuper allan min anda; och Guds förskräckelse äro ställd uppå mig.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
5 Icke ropar vildåsnen, när han hafver gräs; ej heller oxen, då han hafver foder.
Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
6 Kan man ock äta det som osaltadt är? Eller månn någor vilja smaka det hvita om äggeblomman?
Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
7 Der min själ tillförene vämjade vid, det är nu min mat för värks skull.
Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
8 O! att min bön måtte ske, och Gud gåfve mig det jag förhoppas;
Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
9 Att Gud toge till att sönderslå mig, och låte sina hand sönderkrossa mig;
Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
10 Så hade jag ändå tröst, och ville bedja i minom sjukdom, att han icke skonade mig; jag hafver dock icke nekat dens Heligas tal.
Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
11 Hvad är min kraft, att jag skulle kunna härda ut? Och hvad är min ändalykt, att min själ skulle vara tålig?
Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
12 Min kraft är dock icke af sten, ej är heller mitt kött af koppar.
Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
13 Hafver jag dock ingenstäds hjelp; och ingen ting vill gå fram med mig.
Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
14 Den der icke bevisar sinom nästa barmhertighet, han öfvergifver dens Allsmägtigas fruktan.
Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
15 Mine bröder gå förakteliga framom mig, såsom en bäck; såsom en ström framom flyter.
Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
16 Dock de som rädas för rimfrostet, öfver dem varder fallandes snö.
Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
17 Den tid hetten tvingar dem, skola de försmäkta; och när det hett blifver, skola de förgås utaf sitt rum.
auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
18 Deras väg går afsides bort; de vandra der intet vägadt är, och förgås.
Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
19 De se uppå Thema vägar; på rika Arabiens stigar akta de.
Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
20 Men de skola komma på skam, då det är aldrasäkrast; och skola skämma sig, då de deruppå komne äro.
he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
21 Ty I ären nu komne till mig; och medan I sen jämmer, frukten I eder.
Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
22 Hafver jag ock sagt: Bärer hit, och skänker mig af edro förmågo?
Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
23 Och hjelper mig utu fiendans hand? Och förlosser mig utu tyranners händer?
pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?
24 Lärer mig, jag vill tiga; och det jag icke vet, det underviser mig.
Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
25 Hvi straffen I rättfärdigt tal? Hvilken är ibland eder, som det straffa kan?
Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
26 I sätten samman ord, allenast till att straffa, och gören med ordom ett förtvifladt mod.
Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
27 I öfverfallen en fattigan faderlösan, och rycken edar nästa upp med rötter.
Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
28 Dock, medan I hafven begynt, ser uppå mig, om jag varder beslagen med någon lögn för eder.
Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
29 Svarer hvad som rätt är; min svar skola väl blifva rätt.
Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
30 Hvad gäller, min tunga hafver icke orätt, och min mun föregifver icke ondt.
Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"
