Job 19
1 Job svarade, och sade:
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 Hvi plågen I dock mina själ, och döfven mig neder med ordom?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 I hafven nu i tio gångor hädat mig, och I skämmen eder intet, att I så omdrifven mig.
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 Far jag vill, så far jag mig vill.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 Men I upphäfven eder sannerliga emot mig, och straffen mig till min smälek.
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 Märker dock en gång, att Gud gör mig orätt, och hafver invefvat mig uti sin garn.
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Si, om jag än ropar öfver öfvervåld, så varder jag dock intet hörd; jag ropar, och här är ingen rätt.
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 Han hafver igentäppt min väg, att jag icke kan gå der fram; och hafver satt mörker uppå min stig.
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 Han hafver utuklädt mig mina äro, och tagit kronona utaf mitt hufvud.
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 Han hafver sönderbråkat mig allt omkring, och låter mig gå; och hafver uppryckt mitt hopp såsom ett trä.
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 Hans vrede hafver förgrymmat sig öfver mig, och han håller mig för sin fienda.
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 Hans krigsmän äro tillika komne, och hafva lagt sin väg öfver mig; och hafva lägrat sig allt omkring mina hyddo.
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 Han hafver låtit komma mina bröder långt ifrå mig, och mine kände vänner äro mig främmande vordne.
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 Mine näste hafva unddragit sig, och mine vänner hafva förgätit mig.
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 Mitt husfolk och mina tjensteqvinnor hålla mig för främmande; jag är vorden okänd för deras ögon.
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 Jag ropade min tjenare, och han svarade mig intet; jag måste bedja honom med min egen mun.
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 Min hustru stygges vid min anda; jag måste knekta mins lifs barn.
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Förakta också mig de unga barn; om jag uppreser mig, så tala de emot mig.
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 Alle mine trogne vänner hafva styggelse vid mig, och de jag kär hade, hafva vändt sig emot mig.
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 Min ben låda vid min hud och kött; jag kan med hudene icke skyla mina tänder.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Förbarmer eder öfver mig; förbarmer eder öfver mig, ju I mine vänner; ty Guds hand hafver kommit vid mig.
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 Hvi förföljen I mig såväl som Gud, och kunnen af mitt kött icke mätte varda?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 Ack! att mitt tal måtte skrifvet varda; ack! att det måtte uti en bok satt varda;
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 Med en jernstyl ingrafvet uti bly; och till en evig åminnelse hugget i sten:
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 Jag vet att min Förlossare lefver; och han skall på sistone uppväcka mig af jordene;
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 Och jag skall sedan med desso mine hud omklädd varda, och skall i mitt kött få se Gud.
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 Honom skall jag mig se, och min ögon skola skåda honom, och ingen annan. Mine njurar äro upptärde uti mino sköte;
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 Ty I sägen: Huru skole vi förfölja honom, och finna en sak emot honom?
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 Frukter eder för svärdet; förty svärdet är en hämnd öfver missgerningar; på det I veta mågen, att näpst är till.
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
