Job 10
1 Min själ grufvar sig för mitt lif; min klagan vill jag låta fara fort, och tala i mine själs bedröfvelse;
"Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni valloilleen ja puhun sieluni murheessa,
2 Och säga till Gud: Fördöm mig icke; låt mig få veta, hvarföre du träter med mig.
minä sanon Jumalalle: 'Älä tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
3 Hafver du der lust till, att du brukar öfvervåld; och förkastar mig, hvilken dina händer gjort hafva; och låter de ogudaktigas anslag komma till äro?
Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa?
4 Hafver du ock då köttslig ögon? Eller ser du såsom en menniska ser?
Onko sinulla lihan silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo?
5 Eller är din tid såsom ens menniskos tid; eller din år såsom ens mans år;
Ovatko sinun päiväsi niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet,
6 Att du frågar efter mina orättfärdighet, och uppsöker mina synd;
koska etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni,
7 Ändå du vetst, att jag icke är ogudaktig; ändå det är ingen, som kan fria ifrå dine hand?
vaikka tiedät, etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
8 Dina händer hafva fliteliga gjort mig, och allansamman beredt mig; och du nedsänker mig så alldeles.
Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin juurin tuhoat.
9 Tänk dock uppå, att du hafver gjort mig af ler, och skall åter låta mig komma till jord igen.
Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven, ja nyt muutat minut tomuksi jälleen.
10 Hafver du icke molkat mig såsom mjölk, och låtit mig ystas såsom ost?
Etkö sinä valanut minua niinkuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa?
11 Du hafver klädt mig uti hud och kött; med ben och senor hafver du sammanfogat mig.
Sinä puetit minut nahalla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon.
12 Lif och välgerning hafver du gjort mig, och ditt uppseende bevarar min anda.
Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.
13 Och ändå att du fördöljer sådana i ditt hjerta, så vet jag dock likväl, att du kommer det ihåg.
Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, että tämä oli sinun mielessäsi:
14 Om jag syndar, så märker du det straxt, och låter mina missgerning icke vara ostraffad.
jos minä syntiä tein, niin sinä vartioitsit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi.
15 Är jag ogudaktig, så är mig ve; är jag rättfärdig, så tör jag likväl icke upplyfta mitt hufvud, som den der full är med föraktelse, och ser mina eländhet;
Jos olisin syyllinen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen.
16 Och såsom ett upprest lejon jagar du mig, och handlar åter grufveliga med mig.
Jos minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan.
17 Du förnyar din vittne emot mig, och gör dina vrede mycken öfver mig; mig plågar det ena öfver det andra.
Sinä hankit yhä uusia todistajia minua vastaan, ja vihasi minuun kasvaa, ja sinä tuot vereksiä joukkoja minun kimppuuni.
18 Hvi hafver du låtit mig komma utaf moderlifvet? Ack! att jag dock hade varit förgjord, att intet öga hade sett mig;
Miksi toit minut ilmoille äitini kohdusta? Jospa olisin kuollut, ihmissilmän näkemätönnä!
19 Så vore jag, såsom den der intet hafver varit till, buren ifrå moderlifvet till grafvena.
Niin minä olisin, niinkuin minua ei olisi ollutkaan; minut olisi kannettu äidin kohdusta hautaan.
20 Vill då icke mitt korta lif hafva en ända? Vill du icke låta af mig, att jag något litet måtte vederqvickas;
Ovathan päiväni vähissä; hän antakoon minun olla rauhassa, hän kääntyköön minusta pois, että hiukkasen ilostuisin,
21 Förr än jag går bort, och kommer intet igen, nämliga i mörkrens och töcknones land?
ennenkuin lähden, ikinä palajamatta, pimeyden ja synkeyden maahan,
22 Det ett land är, hvilkets ljus är tjocka mörkret, och der som ingen skickelighet är; der skenet är såsom en töckna.
maahan, jonka pimeys on synkkä pilkkopimeä ja sekasorto ja jossa valkeneminenkin on pimeyttä."
