Jesaja 64

1 O! att du ville låta himmelen remna, och du fore hitneder, att bergen för dig flyta måtte;

Oi, jospa sinä halkaisisit taivaat ja astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi, niinkuin risut leimahtavat tuleen, niinkuin vesi tulella kiehuu,

2 Såsom ett hett vatten för kraftigom eld försjuder, att ditt Namn måtte kunnigt varda ibland dina fiendar, och Hedningarna måste darra för dig.

että tekisit nimesi tunnetuksi vastustajillesi ja kansat vapisisivat sinun kasvojesi edessä,

3 Genom de under, som du gör, de man sig intet förser, då du nederfor, och bergen försmulto för dig;

kun sinä teet peljättäviä tekoja, joita emme odottaa voineet! Oi, jospa astuisit alas, niin että vuoret järkkyisivät sinun edessäsi!

4 Såsom af verldenes begynnelse icke hördt är; det ock intet öra förnummit, och intet öga sett hafver, utan du Gud, hvad dem sker, som förbida honom.

Ei ole ikiajoista kuultu, ei ole korviin tullut, ei ole silmä nähnyt muuta Jumalaa, paitsi sinut, joka senkaltaisia tekisi häntä odottavalle.

5 Du mötte de glada, och dem som rättfärdighet brukade, och på dinom vägom tänkte uppå dig; si, du vast väl vred, då vi syndade, och länge blefvo deruti; men oss vardt ändå hulpet.

Sinä käyt niitä kohden, jotka ilolla vanhurskautta tekevät ja jotka sinun teilläsi sinua muistavat. Katso, sinä vihastuit, ja me jouduimme synnin alaisiksi; niin on ollut ikiajoista asti-saammeko avun?

6 Men nu äre vi allesammans såsom de orene, och alla våra rättfärdigheter äro såsom ett orent kläde; vi äre alle bortfalnade såsom löf, och våra synder föra oss bort såsom ett väder.

Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.

7 Ingen åkallar ditt Namn, eller uppstår till att hålla sig intill dig; ty du gömmer bort ditt ansigte för oss, och låter oss försmäkta uti våra synder.

Ei ole ketään, joka avukseen huutaa sinun nimeäsi, joka herää pitämään sinusta kiinni; sillä sinä olet peittänyt kasvosi meiltä, jättänyt meidät menehtymään syntiemme valtaan.

8 Men nu, Herre, du äst vår Fader; vi äre ler. Du äst vår mästare, och vi äre alle dina händers verk.

Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.

9 Herre, var icke för fast vred, och tänk icke på syndena evinnerliga; se dock deruppå, att vi alle äre ditt folk.

Älä, Herra, vihastu ylenmäärin, äläkä ainiaan muistele pahoja tekoja. Katso ja huomaa, että me kaikki olemme sinun kansasi.

10 Dins helgedoms städer äro öde vordne; Zion är öde vordet; Jerusalem ligger förstördt.

Sinun pyhät kaupunkisi ovat tulleet erämaaksi, Siion on erämaaksi tullut, Jerusalem autioksi.

11 Vår helighets och härlighets hus, der våre fäder dig utinnan lofvat hafva, är uppbrändt med eld, och allt det kosteliga, som vi hadom, är till skam gjordt.

Meidän pyhä ja ihana temppelimme, jossa isämme sinua ylistivät, on tulella poltettu, ja rauniona on kaikki meille kallisarvoinen.

12 Vill du, Herre, vara så hård härutinnan, och stilla sitta, och så svårliga, nederslå oss?

Vaikka nämä näin ovat, voitko, Herra, pidättää itsesi, voitko olla vaiti ja vaivata meitä ylenmäärin?