Job 30

1 Pero ahora los que son más jóvenes que yo; se burlan de mi, aquellos cuyos padres aborrecería poner con los perros de mis rebaños.

Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

2 ¿De qué sirve la fuerza de sus manos para mí? toda fuerza se ha ido de ellos.

Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

3 Se desperdician por la necesidad de comida, mordiendo la tierra seca; Su única esperanza de vida está en la tierra baldía.

Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

4 Ellos están arrancando verdolagas de la maleza, y comían raíces de árboles.

Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

5 Ellos eran rechazados de entre los habitantes de sus ciudades, los hombres gritan contra ellos como ladrones.

He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

6 Moraban en valles de terror; Tienen que vivir en las cuevas, en los barrancos y las rocas.

He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

7 Bramaban entre la maleza; Se juntan bajo las espinas.

Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

8 Son hijos de vergüenza, y de hombres sin nombre, que han sido expulsados de su pueblo.

Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

9 Y ahora me he convertido en su canción, y soy la burla de todos.

Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

10 Les soy asqueroso; Se alejan de mí y me escupen en la cara.

He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

11 Porque ha desatado el cordón de mi arco, y me ha afligido; Él los enviado y se han desenfrenado delante de mí.

Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

12 A mi diestra se levantaron los jóvenes, empujaron mis pies, se pusieron en orden y alzaron sus caminos de destrucción contra mí:

Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

13 Han destruido mis caminos, se benefician a causa de mi destrucción; aprovechan que nadie los detiene.

He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

14 A través de un agujero en la pared como un portillo, se avalanchan contra mi.

He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

15 Me ha venido él temor. Mi esperanza se ha ido como el viento, y mi bienestar como una nube.

Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

16 Pero ahora mi alma se vuelve agua en mí, me superan días de problemas.

Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

17 El dolor penetra mis huesos, y no me dieron descanso; No hay fin a mis dolores.

Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

18 Con gran fuerza desfigura mi ropa, me ciñe como cuello de mi túnica.

Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

19 En verdad, Dios me ha rebajado hasta la tierra, y me he vuelto como el polvo.

Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

20 No respondes a mi clamor, y no tomas nota de mi oración.

Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

21 Te has vuelto cruel conmigo; la fuerza de tu mano me aborrece.

Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

22 Levantándome, me haces ir en las alas del viento; Estoy deshecho por la tormenta.

Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

23 Porque estoy seguro de que me llevarás a la muerte y al lugar de reunión ordenado para todos los vivos.

Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

24 ¿No se ha extendido mi mano para ayudar a los pobres? ¿No he sido para él un salvador en su apuro?

Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

25 ¿No he llorado por los oprimidos? ¿Y no estaba mi alma triste por el necesitado?

Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

26 Cuando buscaba el bien, vino el mal; Estaba esperando la luz, y se oscureció.

Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

27 Mis sentimientos están fuertemente conmovidos, y no me dan descanso; Los días de angustia me han sobrepasado.

Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

28 Ando en ropa oscura, incómodo; Me levanto en el lugar público, pidiendo ayuda.

Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

29 Me he convertido en un hermano de los chacales, y voy en compañía de avestruces.

Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

30 Mi piel es negra y se me cae; y mis huesos arden con el calor de mi enfermedad.

Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

31 Y mi arpa se ha convertido en luto, y el sonido de mi flauta en el ruido de lamento.

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.