Job 7
1 Ciertamente tiempo determinado tiene el hombre sobre la tierra; y sus días son como los días del jornalero.
"Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät?
2 Como el siervo desea la sombra, y como el jornalero espera su trabajo:
Hän on orjan kaltainen, joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palkkaansa.
3 Así poseo yo los meses de vanidad, y las noches del trabajo me dieron por cuenta.
Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt ovat minun osakseni tulleet.
4 Cuando estoy acostado, digo: ¿Cuándo me levantaré? Y mide mi corazón la noche, y estoy harto de devaneos hasta el alba.
Maata mennessäni minä ajattelen: Milloinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni aamuhämärään asti.
5 Mi carne está vestida de gusanos, y de terrones de polvo: mi piel rompida y abominable.
Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomukamaraan, minun ihoni kovettuu ja märkii.
6 Mis días fueron más ligeros, que la lanzadera del tejedor; y fenecieron sin esperanza.
Päiväni kiitävät nopeammin kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa.
7 Acuérdate que mi vida es un viento; y que mis ojos no volverán para ver el bien.
Muista, että minun elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea nähdä.
8 Los ojos de los que [ahora] me ven, nunca más me verán: tus ojos serán sobre mí, y dejaré de ser.
Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei enää ole.
9 La nube se acaba, y se va: así es el que desciende al sepulcro, que nunca más subirá. (Sheol h7585)
Pilvi häipyy ja menee menojaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. (Sheol h7585)
10 No tornará más a su casa, ni su lugar le conocerá más.
Ei hän enää palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne.
11 Por tanto yo no detendré mi boca, mas hablaré con la angustia de mi espíritu, y quejarme he con la amargura de mi alma.
Niin en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, minä valitan sieluni murheessa.
12 ¿Soy yo la mar, o alguna ballena que me pongas guardia?
Olenko minä meri tai lohikäärme, että asetat vartioston minua vastaan?
13 Cuando digo: Mi cama me consolará, mi cama me quitará mis quejas:
Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani,
14 Entonces me quebrantarás con sueños, y me turbarás con visiones.
niin sinä kauhistutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä.
15 Y mi alma tuvo por mejor el ahogamiento; y la muerte más que a mis huesos.
Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen, kuin näin luurankona kidun.
16 Abominé la vida, no quiero vivir para siempre: déjame, pues que mis días son vanidad.
Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa, sillä tuulen henkäystä ovat minun päiväni.
17 ¿Qué es el hombre para que le engrandezcas, y que pongas sobre él tu corazón;
Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi,
18 Y que le visites todas las mañanas, y todos los momentos le pruebes?
tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki?
19 ¿Hasta cuándo no me dejarás, ni me soltarás hasta que trague mi saliva?
Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20 Pequé: ¿qué te haré, oh guardador de los hombres? ¿Por qué me has puesto contrario a ti, y qué a mí mismo sea pesadumbre?
Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija? Minkätähden asetit minut maalitauluksesi, ja minkätähden tulin itselleni taakaksi?
21 ¿Y por qué no quitas mi rebelión, y perdonas mi iniquidad? porque ahora dormiré en el polvo; y buscarme has de mañana, y no seré hallado.
Minkätähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun, ja jos etsit minua, niin ei minua enää ole."
