Job 6
1 Y respondió Job, y dijo:
Job vastasi ja sanoi:
2 ¡Oh si se pesasen al justo mi queja y mi tormento, y fuesen alzadas igualmente en balanza!
"Oi, jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin sen kanssa vaakaan!
3 Porque [mi tormento] pesaría más que la arena de la mar: y por tanto mis palabras son cortadas.
Sillä se on nyt raskaampi kuin meren hiekka; sentähden menevät sanani harhaan.
4 Porque las saetas del Todopoderoso están en mí, cuyo veneno bebe mi espíritu; y terrores de Dios me combaten.
Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun; minun henkeni juo niiden myrkkyä. Jumalan kauhut ahdistavat minua.
5 ¿Por ventura gime el asno montés junto a la yerba? ¿O brama el buey junto a su pasto?
Huutaako villiaasi vihannassa ruohikossa, ammuuko härkä rehuviljansa ääressä?
6 ¿Comerse ha lo desabrido sin sal? ¿o habrá gusto en la clara del huevo?
Käykö äitelää syöminen ilman suolaa, tahi onko makua munanvalkuaisessa?
7 Las cosas que mi alma no quería tocar antes, ahora por los dolores son mi comida.
Sieluni ei tahdo koskea sellaiseen, se on minulle kuin saastainen ruoka.
8 ¡Quién me diese que viniese mi petición, y que Dios me diese lo que espero!
Oi, jospa minun pyyntöni täyttyisi ja Jumala toteuttaisi minun toivoni!
9 ¡Y que Dios quisiese quebrantarme; y que soltase su mano, y me despedazase!
Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan!
10 Y en esto crecería mi consolación, si me asase con dolor sin tener misericordia: no que haya contradicho las palabras del Santo.
Niin olisi vielä lohdutuksenani-ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla-etten ole kieltänyt Pyhän sanoja.
11 ¿Qué es mi fortaleza, para esperar aun? ¿Y qué es mi fin, para dilatar mi vida?
Mikä on minun voimani, että enää toivoisin, ja mikä on loppuni, että tätä kärsisin?
12 ¿Mi fortaleza, es la de las piedras? ¿o mi carne, es de acero?
Onko minun voimani vahva kuin kivi, onko minun ruumiini vaskea?
13 ¿No me ayudo cuánto puedo? ¿y con todo eso el poder me falta del todo?
Eikö minulla ole enää mitään apua, onko pelastus minusta karkonnut?
14 El atribulado es consolado de su compañero: mas el temor del Omnipotente es dejado.
Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.
15 Mis hermanos me han mentido como arroyo; pasáronse como las riberas impetuosas,
Minun veljeni ovat petolliset niinkuin vesipuro, niinkuin sadepurot, jotka juoksevat kuiviin.
16 Que están escondidas por la helada, y encubiertas con nieve,
Ne ovat jääsohjusta sameat, niihin kätkeytyy lumi;
17 Que al tiempo del calor son deshechas; y en calentándose, desaparecen de su lugar.
auringon paahtaessa ne ehtyvät, ne häviävät paikastansa helteen tullen.
18 Apártanse de las sendas de su camino, suben en vano, y se pierden.
Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtuvat tyhjiin ja katoavat.
19 Miráron las los caminantes de Temán, los caminantes de Sabá esperaron en ellas:
Teeman karavaanit tähystelivät, Seban matkueet odottivat niitä;
20 Mas fueron avergonzados por su esperanza; porque vinieron hasta ellas, y se hallaron confusos.
he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pettyivät perille tullessansa.
21 Ahora ciertamente vosotros sois como ellas: que habéis visto el tormento, y teméis.
Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näette kauhun ja peljästytte.
22 ¿Héos dicho: Traédme, y de vuestro trabajo pagád por mí,
Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suorittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani,
23 Y librádme de mano del angustiador, y redimídme del poder de los violentos?
pelastakaa minut vihollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'?
24 Enseñádme, y yo callaré; y hacédme entender en que he errado.
Opettakaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen erehtynyt.
25 ¡Cuán fuertes son las palabras de rectitud! ¿y qué reprende, el que reprende de vosotros?
Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän nuhtelunne?
26 ¿No estáis pensando las palabras para reprender; y echáis al viento palabras perdidas?
Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen sanat.
27 También os arrojáis sobre el huérfano; y hacéis hoyo delante de vuestro amigo.
Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystävästänne.
28 Ahora pues, si queréis, mirád en mí: y ved si mentiré delante de vosotros.
Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en valhettele vasten kasvojanne.
29 Tornád ahora, y no haya iniquidad; y volvéd aun a mirar por mi justicia en esto:
Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko; palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä.
30 Si hay iniquidad en mi lengua: o si mi paladar no entiende los tormentos.
Olisiko minun kielelläni vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?"
