Salmos 137

1 Junto a los ríos de Babilonia nos sentábamos y llorábamos Cuando recordábamos a Sion. Sobre los sauces, en medio de ella,

Babelin virtain tykönä me istuimme ja itkimme, kuin me Zionin muistimme.

2 Colgábamos nuestras arpas.

Kanteleemme me ripustimme pajuihin, jotka siellä olivat.

3 Porque allí nuestros cautivadores nos pedían cantos, Y nuestros atormentadores, alegría: ¡Cántennos alguno de los cantos de Sion!

Siellä he käskivät meidän veisata, jotka meitä vankina pitivät, ja iloita meidän itkussamme: Veisatkaat meille Zionin virsiä.

4 ¿Cómo podemos cantar el canto de Yavé en tierra extranjera?

Kuinka me veisaisimme Herran veisun vieraalla maalla?

5 Si me olvido de Ti, oh Jerusalén, Que mi mano derecha pierda su destreza.

Jos minä unohdan sinua, Jerusalem, niin olkoon oikia käteni unohdettu.

6 Que mi lengua se pegue a mi paladar Si no te recuerdo, Si no exalto a Jerusalén por encima de mi mayor gozo.

Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen minä tee Jerusalemia ylimmäiseksi ilokseni.

7 Recuerda, oh Yavé, contra los hijos de Edom El día de Jerusalén, quienes dijeron: Arrásenla. Arrásenla, arrásenla hasta sus mismos cimientos

Herra, muista Edomin lapsia Jerusalemin päivänä, jotka sanovat: repikäät maahan hamaan hänen perustukseensa asti.

8 Oh hija de Babilonia, la devastadora. ¡Dichoso el que te pague Por el mal que nos hiciste!

Sinä hävitetty tytär, Babel; autuas on, se joka sinulle kostaa, niinkuin sinä meille tehnyt olet.

9 ¡Dichoso el que agarre a tus pequeños Y los estrelle contra la peña!

Autuas on se, joka piskuiset lapses ottaa ja paiskaa kiviin.