< Job 29 >

1 Entonces Job respondió:
Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2 Ojalá volviera a ser como en meses pasados, como en los días cuando ʼElohim me vigilaba,
"Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3 cuando su lámpara estaba sobre mi cabeza y a su luz yo caminaba en la oscuridad,
jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4 aquellos días de mi vigor cuando la amistad íntima de ʼElohim velaba sobre mi vivienda,
Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5 cuando ʼEL-Shadday aún estaba conmigo, y mis hijos alrededor de mí,
jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,
6 cuando mis pasos eran lavados con mantequilla y la roca me derramaba ríos de aceite,
jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7 cuando iba a la puerta de la ciudad y en la plaza preparaba mi asiento.
Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,
8 Los jóvenes me veían y se escondían. Los ancianos se levantaban y permanecían en pie.
niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9 Los magistrados detenían sus palabras y ponían la mano sobre sus bocas.
päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.
10 La voz de los nobles enmudecía y su lengua se les pegaba al paladar.
Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11 Los oídos que me escuchaban me llamaban bienaventurado, y los ojos que me miraban daban testimonio a mi favor.
Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12 Porque yo libraba al pobre que clamaba y al huérfano que no tenía ayudador.
minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13 La bendición del que iba a perecer caía sobre mí, y daba alegría al corazón de la viuda.
Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14 Me vestía de rectitud y con ella me cubría. Mi justicia era como un manto y un turbante.
Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15 Yo era ojos para el ciego y pies para el cojo.
Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16 Era padre de los menesterosos. Me informaba con diligencia de la causa que no entendía.
Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17 Rompía las quijadas del perverso y de sus dientes arrancaba la presa.
Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18 Me decía: En mi nido moriré, y como la arena multiplicaré mis días.
Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19 Mi raíz se extendía hacia las aguas, y el rocío pernoctaba en mi ramaje.
Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.
20 Mi honra se renovaba en mí, y mi arco se fortalecía en mi mano.
Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21 Me escuchaban, esperaban y guardaban silencio ante mi consejo.
He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22 Después de mi palabra no replicaban. Mi razón destilaba sobre ellos.
Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.
23 La esperaban como a la lluvia temprana, y abrían su boca como a la lluvia tardía.
He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24 Si me reía con ellos, no lo creían, y no tenían en menos la luz de mi semblante.
Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25 Yo les escogía el camino, y me sentaba entre ellos como su jefe. Yo vivía como un rey en medio de su tropa, como el que consuela a los que están de duelo.
Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."

< Job 29 >