Job 19
1 Entonces Job respondió:
Mutta Job vastasi ja sanoi:
2 ¿Hasta cuándo afligen mi alma y me muelen con palabras?
Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
3 Ya me insultaron diez veces. ¿No se avergüenzan de ultrajarme?
Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
4 Si en verdad yo erré, mi error recae sobre mí.
Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
5 Pero si ustedes se engrandecen contra mí, y alegan mi oprobio contra mí,
Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
6 sepan que ʼElohim me trastornó y me envolvió en su red.
Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
7 Ciertamente grito: ¡Violencia! Y no se me escucha. Doy voces, y no hay justicia.
Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
8 Él bloqueó mi camino para que no pase. Puso oscuridad sobre mi senda.
Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
9 Me despojó de mi honor y quitó la corona de mi cabeza.
Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
10 Me destroza por todos lados y perezco. Arrancó mi esperanza como un árbol.
Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
11 Su ira se encendió contra mí. Me considera su enemigo.
Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
12 Llegaron sus tropas unidas, se atrincheran contra mí y acamparon alrededor de mi vivienda.
Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
13 Alejó a mis hermanos de mí. Mis conocidos, como extraños, se apartaron de mí.
Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
14 Me fallaron mis parientes, me olvidan mis amigos.
Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
15 Los que viven en mi casa y mis esclavas me miran como extraño. Soy forastero ante ellos.
Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
16 Llamo a mi esclavo, y no responde. Con mi propia boca tengo que rogarle.
Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
17 Mi aliento fue repulsivo a mi esposa y odioso ante mis propios hermanos.
Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
18 Hasta los niños me desprecian, y al levantarme hablan contra mí.
Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
19 Todos mis amigos íntimos me aborrecen. Los que yo amaba se volvieron contra mí.
Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
20 Mi piel y mi carne se pegan a mis huesos, y quedé solo con la piel de mis dientes.
Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
21 Ustedes, amigos míos, tengan compasión de mí. Porque me golpeó la mano de ʼElohim.
Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
22 ¿Por qué me persiguen como ʼElohim, y no se sacian de escarnecerme?
Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
23 ¡Ojalá mis palabras fueran escritas! ¡Ojalá fueran escritas en un rollo!
Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
24 ¡Que fueran talladas con cincel de hierro y plomo para siempre en la roca!
Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25 Yo sé que mi Redentor vive, y al fin se levantará sobre el polvo,
Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
26 Después de deshecha mi piel, en mi carne veré a ʼElohim,
Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
27 a Quien veré por mí mismo. Mis ojos lo verán, y no los de otro. Mi corazón desfallece dentro de mí.
Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
28 Porque si la raíz de mi situación está en mí mismo, entonces, ¿por qué dicen ustedes: Persigámoslo?
Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
29 ¡Teman ustedes ante la espada! Porque llenos de ira están los castigos de la espada, para que sepan que hay un juicio.
Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
